Pertti, Albert

Maastohiihto

Valikko

Suomalainen huippuhiihtäjä paljasti valetilit Twitterissä ja Facebookissa – ”Työnkuvaani ei kuulu sosiaalinen media”

Tour de Ski
Matti Heikkisen nimiin on tehty valetilit niin Twitteriin kuin Facebookiin.
Runsas vuosi aikaa Lahden MM-hiihtoihin, ja suomalaisista mieshiihtäjistä hädin tuskin yksi yltää maailmancupin pisteille Tour de Ski -kiertueen etapilla.

Etapilla, jonka pitäisi olla kuin suomalaisille tehty. 15 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla, eikä kalustossakaan munata. Ja silti sijat ovat 28, 37, 41 ja 44 yhteensä 55 hiihtäjän joukossa.

Matti Heikkinen valutti Twitter-kritiikin niskastaan kuin Val di Fiemmen lauantaisen sateen.

– Minun työnkuvaani ei kuulu sosiaalinen media, Heikkinen sanoi ja valotti, että hänen nimiinsä on tehty valetilit niin Twitteriin kuin Facebookiinkiin.

– Mikään sopimus ei minua onneksi sinne (sosiaaliseen mediaan) velvoita. Tykkään siitä, että kohtaan ihmisiä kasvokkain. Siitä saa enemmän irti.

Heikkinen on sitä mieltä, että hän kuuntelee kritiikkiä kyllä mielellään ihmisiltä, joihin luottaa.

– Jokaisen urheilijan pitää aina katsoa asioita omalta kohdaltaan. Osa kritiikistä pitää ottaa ja hyödyntää, osa sulkea pois. On niin paljon informaatiota saatavilla, että on yleissivistävää osata rajata asioita pois, Heikkinen totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    2. 2

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    3. 3

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    7. 7

      Lähipäiville luvassa lumisadetta – talvirenkaat kannattaa vielä pitää

    8. 8

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    9. 9

      Pirulliset valepoliisit kärkkyvät vanhusten rahoja – tätä asiaa oikea poliisi ei tee koskaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    2. 2

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    3. 3

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. Näytä lisää