Alvar, Auno

Maastohiihto

Norjan ylivoimaa halutaan suitsia hiihdossa – olisiko näistä ehdotuksista apua ongelmaan?

Julkaistu:

HIIHTO
Norjan dominointi hiihdon maailmancupissa huolestuttaa lajin kattojärjestöä.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS käy Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan keskustelua uudesta kilpailumuodosta. Yksi tavoite suunnitelmissa olisi vähentää Norjan ylivoimaa.

NRK:n mukaan keskustelua käydään sekaviestistä, jossa joukkueessa olisi sekä mies- että naishiihtäjiä.

Sekaviesti on ollut menestys ampumahiihdossa, joten FIS toivoo, että uusi kilpailumuoto vähentäisi norjalaisten dominointia maastohiihdossa.

Viime sunnuntaina Lillehammerin maailmancupin viestikisoissa Norja vei miesten kisassa kolme kärkisijaa ja naisissakin Norja voitti toiseksi tulleen Suomeen reilulla erolla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Norjassa on laaja joukko huippuhiihtäjiä – erityisesti miesten puolella heitä on runsaasti. Sekaviestiin siirtyminen voisi tasoittaa maiden välisiä voimasuhteita, sillä menestyvän joukkueen rakentamiseen riittäisi, että maalla on kaksi laadukasta nais- ja mieshiihtäjää.

– Lillehammerissa naisten viestiin osallistui kahdeksan eri maan joukkuetta ja miesten hiihdossa oli 14 joukkuetta. Sekaviestiin saataisiin vähintään 14–15 joukkuetta eri maista ja se olisi varmasti hyvää viihdettä, FIS:n maastohiihtokomitean puheenjohtaja Vegard Ulvang sanoi NRK:lle.

Ulvangin mukaan sekaviesti saattaisi tulla mukaan maailmancupin ohjelmaan jo ensi kaudeksi. Norjalaishiihtäjä Finn-Hågen Krogh suhtautuu FIS:n suunnitelmiin epäillen.

– Minusta tälle kilpailumuodolle ei ole tarvetta. Jo nyt on aivan tarpeeksi kilpailumuotoja. Norja on sitä paitsi vahva sekä naisten että miesten hiihdossa. En usko, että muilla mailla olisi mahdollista päästä lähemmäksi meidän tasoa. Yksinkertaisesti muiden on tehtävä kovemmin töitä tullakseen paremmiksi hiihtäjäksi, Krogh sanoo NRK:lle.

Niklas Dyrhaug puolestaan suhtautui FIS:n suunnitelmiin positiivisemmin.

– Norja on tehnyt hyvää työtä sekä miesten että naisten hiihdossa ja toiset eivät ole pärjänneet. Siksi luulen, että sekaviesti voisi olla jännittävä kilpailumuoto, Dyrhaug sanoo.

Norjan dominanssin suitsimiseen on muitakin suunnitelmia. Saksan hiihtolegenda Jochen Behle ehdottaa NRK:n haastattelussa hiihtäjien määrän rajaamista maailmancupin kilpailuihin.

– Ei tämä ole Norjan vika, vaan muiden on tehtävä jotain. Lajille ei ole hyväksi, jos vain yksi maa hallitsee hiihtoa, Behle sanoo.

– Ehkä hiihtäjien määrää per kilpailu pitäisi rajata kuuteen urheilijaan. Ja sitten nuorille lupauksille voisi kehittää oman kilpailun, Behle jatkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. 6

      Prinssi Harry tapasi Melania Trumpin Kanadassa – Donald Trump hehkutti puolisoaan ylpeänä Twitterissä

    7. 7

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    8. 8

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    9. 9

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    10. 10

      Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. Näytä lisää