Oliver, Olivia, Oiva

Maastohiihto

Valikko

Miksi suunnistustähti riisui paitansa ruotsalaishiihtäjän takia – dramaattisesta onnettomuudesta toipuneelta huikea veto!

Julkaistu:

Rukan maailmancup
Martin Johanssonin suunnistusuralta ei puuttunut dramatiikkaa.
Suunnistuksen MM-kisayleisöllä riitti 2009 hämmästeltävää, kun lajin maailmanykkönen Thierry Guergiou toi Ranskan viestin maaliin kilpailun viimeisenä ja vieläpä ilman paitaa.

Hän oli nimittäin joutunut käyttämään paitaansa ensiaputöissä maastossa.

– Juoksin kärkiryhmässä Ranskan, Tshekin ja Norjan kanssa, kun alamäessä juoksin puunoksaan, joka tunkeutui syvälle reiteeni. Guergiou, Tshekin Michal Smola ja Norjan Anders Nordberg pysähtyivät auttamaan minua, ja Guergiou sitoi haavani paidallaan, muisteli draaman päähenkilö, Ruotsin ankkurina juossut Martin Johansson lauantaina Rukalla, hiihtäjänä.

Lajinvaihto alkaa tuottaa hedelmää, sillä viime talvena Falunissa Ruotsin MM-joukkueeseen kuulunut Johansson sijoittui miesten 10 kilometrillä (v) upeasti viidenneksi. Hän ei ollut aiemmin sijoittunut maailmancupissa kertaakaan kymmenen joukkoon.

– Olen nyt satsannut täysillä hiihtoon nelisen vuotta. Suunnistus on enää harrastus.

Johansson olisi ollut Unkarin maastoissa hengenvaarassa, jos oksa olisi osunut reisivaltimoon, jonka se kuitenkin onnekkaasti sivuutti.

– Tilanteessa oli hienoa urheilun etiikkaa sikäli, että kärkiporukat pysähtyivät kaikki auttamaan minua, viime kesänä pyöräilyonnettomuudessa solisluunsa murtanut Johansson kehui.

Suomi sai 2009 Johanssonin onnettomuuden ja sen seurausten takia MM-pronssin. Mitalijoukkueet vetivät yhteisestä päätöksestä seremoniat läpi todella matalalla profiililla.

Johansson, 31, ei ole perheensä ainoa huippu-urheilija, sillä hänen veljensä Lars Johansson on SHL:n huippujoukkueen Frölundan jääkiekkomaalivahti.

Rukan maailmancupin tuloksia:

Naiset, 5 km (v):

1) Therese Johaug Norja 11.23,8, 2) Charlotte Kalla Ruotsi 17,6 sekuntia jäljessä, 3) Ida Ingemarsdotter Ruotsi –25,4, 4) Heidi Weng Norja –26,0, 5) Ingvild Flugstad Östberg Norja –26,9, 6) Kerttu Niskanen Suomi –32,6, 7) Astrid Uhrenholdt Jacobsen Norja –33,5, 8) Kari Öyre Slind Norja –34,8, 9) Stina Nilsson Ruosi –37,4, 10) Alenka Cebasek Venäjä –37,5...suomalaiset: 19) Krista Pärmäkoski –45,4, 22) Riitta-Liisa Roponen –48,9, 3) Anne Kyllönen –55,6, 38) Laura Mononen –1.04,0, 58) Katri Lylynperä –1.24,6, 60) Maija Hakala –1.28,7, 61) Marjaana Pitkänen –1.30,4, 62) Aino-Kaisa Saarinen –1.31,2, 77) Heini Hokkanen –1.54,5, 81) Mona-Liisa Nousiainen –2.05,3, 85) Leena Nurmi –2.13,2.

Maailmancupin pistetilanne:

1) Ingemarsdotter 80, 2) Östberg 77, 3) Nilsson 74, 4) Weng 74, 5) Haga Ragnhild Norja 67, 6) Kalla 66...suomalaiset: 11) Pärmäkoski 36, 12) Kerttu Niskanen 35, 31) Lylynperä 10, 33) Kyllönen 10, 34) Roponen 9.

Miehet, 10 km (v):

1) Martin Johnsrud Sundby Norja 21.05,5, 2) Alex Harvey Kanada –11,2, 3) Dario Cologna Sveitsi –11,6, 4) Anders Gloeersen Norja –13,9, 5) Martin Johansson Ruotsi –14,6, 6) Finn Haagen Krogh Norja ja Aleksandr Legkov Venäjä –20,8, 8) Sergei Turishev Venäjä –26,7, 9) Maurice Manificat Ranska –32,4, 10) Didrik Tönseth Norja –33,0...suomalaiset: 29) Anssi Pentsinen –54,6, 41) Ville Nousiainen –1.14,1, 44) Iivo Niskanen –1.15,3, 53) Sami Jauhojärvi –1.31,8, 60) Perttu Hyvärinen –1.36,2, 64) Matias Strandvall –1.40,3, 67) Ristomatti Hakola –1.43,3, 87) Toni Ketelä –2.25,9, 98) Lauri Vuorinen –2.49,3, 99) Ari Luusua –2.59,6, 100) Lasse Paakkonen –3.03,7. Martti Jylhä ja Juho Mikkonen eivät startanneet.

Maailmancupin pistetilanne:

1) Sundby 68, 2) Haagen Krogh 64, 3) Petter Northug Norja 58, 4) Gloeersen 53, 5) Sondre Turvoll Fossli Norja 50 , 6) Eirik Brandsdal Norja 46...suomalaiset: 21) Strandvall 24, 32) Paakkonen 15, 34) Hakola 14, 40) Luusua 7, 42) Pentsinen 7, 45) Ketelä 4, 49) Vuorinen 2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    2. 2

      Onko Ferrari valinnut jo ykköskuskin? Näin Sebastian Vettel otti kantaa tulikuumaan aiheeseen

    3. 3

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    4. 4

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    5. 5

      Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen taloudenhoitaja sai tarpeekseen – otti lopputilin: vaativa työ rajoitti elämää

    6. 6

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    7. 7

      Räikkönen putoamassa kakkoskuskiksi? Nico Rosbergilta sympaattinen kommentti suomalaisen tilanteesta

    8. 8

      Professoreilta tylyt arviot 2-vuotiaasta Sipilän ”touhuhallituksesta”: ”Aika huonoa toimintaa, jos omat lupaukset petetään”

    9. 9

      Lämpötila laskee nollan hujakoille ja taivaalta tulee räntää – toista se on Ruotsissa

    10. 10

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    6. 6

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    7. 7

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    8. 8

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    9. 9

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    2. 2

      Onko Ferrari valinnut jo ykköskuskin? Näin Sebastian Vettel otti kantaa tulikuumaan aiheeseen

    3. 3

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    4. 4

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    5. 5

      Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen taloudenhoitaja sai tarpeekseen – otti lopputilin: vaativa työ rajoitti elämää

    6. Näytä lisää