Pertti, Albert

Maastohiihto

Valikko

Yksi steroidikäry kuivui jo kasaan – pyristeleekö virolainen olympiavoittaja uudelleen kahleista?

Maastohiihto
Kristina Smigun-Vähi yrittää kahlekuningas Houdinin temppua jo toistamiseen, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Kun Viron hiihtokuninkaan Andrus Veerpalun ylle nakattiin talvella 2011 dopingepäilys, virolaisten reaktio sai lievästi patrioottisia sävyjä.

Suomalaisille hyvin tutun hiihtäjän tueksi viriteltiin Andrus on syytön-teemainen kynttiläkulkue, ja kasvuhormonia osoittanut laboratoriolöydös leimattiin kyyniseksi ajojahdiksi kunnonajoituksen primus inter paresia vastaan.

Nyttemmin kazakkitähti Aleksei Poltoraninin tiimiin liittynyt Veerpalu lopetti saman tien uransa ja venkoili monimutkaisten vaiheiden kautta irti dopingepäilyksistä, ikään kuin syyttömäksi mieheksi.

Järjestelmä vetäytyi

Etelänaapurin hiihtokuningatar Kristina Smigun-Vähi yrittää nyt samankaltaista kahlekuningas Houdinin temppua jo toistamiseen. Yksi steroidikäry kuivui aikanaan kasaan, kun B-näyte ei enää tukenut A-näytteen löydöksiä.

Järjestelmä vetäytyi odottamaan ja iskee nyt uudestaan.

Istuin vuonna 2014 Sotshin olympiakisojen hiihtostadionille vieneessä gondolihississä, kun puhelin soi ja tuttu, luotettava vinkkimies huippu-urheilun sisäpiirin sisäpiiristä kertoi kummia. Ison hiihtäjäjoukon virtsapurkit oli kaivettu pakastimesta uuteen analyysiin, ja suuri määrä olympiamitaleita vaihtaisi piakkoin omistajaa.

Ajankohta oli sinänsä looginen, että Torinon vuoden 2006 näytteiden urheilujuridinen vanhenemisaika oli tuolloin käsillä. Vinkkimiehen mukaan jupakka koskisi useita kansallisuuksia, mutta yhden nimen hän kertoi varmaksi tapaukseksi: Kristina Smigun-Vähi.

Tämä kertoikin jo keväällä 2014 kotimaansa medialle itseensä kohdistuvista epäilyistä Jari Aarnion myöntölinjalla.

Norjalainen vinkkeli

Tuli kevät, tuli kesä, tuli syksy, uusi vuosi eikä D-rintamalta mitään uutta.

Tapaus nousi uudestaan julkisuuteen vajaa viikko sitten, kun norjalainen TV2 kertoi Smigun-Vähin käyvän oikeustaistelua mitaliensa omistuksesta. Vuonomaassa isoksi pointiksi nousi tietysti se, että jos Smigun-Vähi menettäisi Torinon 10 kilometrin kultamitalinsa, Norja nousisi kilpailun kolmoisvoittajaksi.

Vähemmälle huomiolle jäi jostain syystä se, että mies Pragelaton pian 10 vuoden takaisen ihmeen takana oli legendaarinen norjalainen hiihtovalmentaja Inge Bråten. Hänen ohjeestaan virotar jostain syystä olympiakisojen alla matkusti tunnetusti dopingtestaajia vilisevään Egyptin Sharm El Sheikhin rantaparatiisiin.

Ratkaisun taustojen tiedustelu Bråtenilta vaatisi monitaajuusradion, jolla saisi yhteyden hiihtotaivaan pilvenlongalle.

Smigun-Vähin tuore tapaus ja sen raportointi jättävät paljon mielenkiintoisia kysymyksiä auki. Viron antidopingtoimikunta kertoi IS:lle, ettei sillä ole asiaan osaa eikä arpaa.

Urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n viestintäjohtaja Katy Hogg taas viestitti IS:lle, ettei CAS käsittele minkäänlaista Smigun-Vähiin liittyvää asiaa, vaikka näinkin on mediassa väitetty.

Erään insiderin mukaan juttu onkin edennyt sveitsiläiseen siviilituomioistuimeen Kansainvälisen olympiakomitean ja ex-hiihtäjän välisenä kädenvääntönä, ja Smigun-Vähin apuna häärivät ihmisoikeusjuridiikan ekspertit.

Toisin sanoen urheilija kyseenalaistaa järjestelmän oikeuden ottaa asiaa käsittelyyn, kun epäillystä tekoajasta tulee helmi-maaliskuussa täyteen jo 10 vuotta.

Pakastin on paras pelote, sanotaan, mutta jos Smigun-Vähi vie voiton, siitä voi syntyä testausjärjestelmälle vaarallinen ennakkotapaus.

Sisäpiiriläisen valistuneen arvion mukaan Smigun-Vähiä epäillään aiemmin lähinnä yleisurheilun Balco-skandaalista tuttujen ns. designsteroidien käytöstä. Dopingtesti ei vuosina 2006 tai 2010 osannut etsiä sellaista urheilijan virtsasta, mutta 2014 jostain syystä ilmeisesti osasi.

Onkin melko ilmeistä, että jos Smigun-Vähi häviää ensin siviilituomioistuimessa ja sen jälkeen kukaties CAS:ssa, kotivitriinistä häipyy myös Vancouverin kisoista 2010 tullut olympiahopea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    5. 5

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    7. 7

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    8. 8

      Oletko sittenkin tehnyt salasanasi aina oikein? Uusin ohje kumoaa (lähes) kaikki vanhat opit

    9. 9

      Tanssituomari Jorma Uotinen sivaltaa aiempien kausien TTK-kilpailijoita – ”Tänä vuonna kenenkään kohdalla ei ollut myötähäpeää”

    10. 10

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    5. 5

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    6. 6

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    5. 5

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    6. Näytä lisää