Leevi

Maastohiihto

Nyt on erikoinen asuvalinta! Suomalainen huippuhiihtäjä kääntää katseita – ”Sanotaanko näin, että kuittia tuli”

Julkaistu:

Maastohiihto
Oloksen Tykkikisoissa nähtiin tavallisesta poikkeava kisa-asu.
Maajoukkueen ykkössprinttereihin kuuluva Anssi Pentsinen erottui kanssakilpailijoista paitsi vauhtinsa myös asuvalintansa puolesta. Hän oli 12,6 kilometrin matkalla paras suomalainen ja hävisi voittaja Aleksei Tshervotkinille vain kuusi sekuntia. Huippuvauhtiin siivitti juuri hänelle räätälöity teräsmiesasu.

– Movember-kampanjan takia päätin tilata Norjasta tällaisen puvun. Kuulun Swixin talliin, ja heillä on sellainen palvelu, jossa jokainen voi tilata minkälaisen puvun tahansa. Sain tämän viime viikon alussa, Pentsinen kertoo Ilta-Sanomille.

– Kun tämmöistä miehistä syöpää sairastavat miehet ovat oman elämänsä teräsmiehiä, niin ajattelin olla mukana kampanjassa tällä tavalla marraskuun ajan. Rukan maailmancupissa (27.–29.11.) joudun kyllä vetämään maajoukkuekamat päälle.

Pentsinen kertoo saaneensa tempaukselleen hyvän vastaanoton.

– Sanotaanko näin, että maajoukkuekavereilta tuli pientä kuittailua ruokalassa kisan jälkeen. Ristomatti Hakola kehui pukua siistiksi, muutamalta taas tuli huomioita rumuudesta ja väreistä – huumorimielessä kuitenkin.

– Omalta osaltani hyvää oli se, että viikonloppuna ladulla kulki kovaa. Tällaisella puvulla olisi noloa tehdä huonoja tuloksia, Pentsinen nauraa.

Harjoittelumäärät kasvussa

29-vuotias Pentsinen kertoo harjoitelleensa kesällä reilusti enemmän aiempiin vuosiin verrattuna. Muutoksella pyritään parantamaan aerobista kuntoa.

– Tähän mennessä olen harjoitellut 100 tuntia enemmän kuin viime kautena. Samalla tehoharjoittelun määrä on pudonnut monta prosenttia.

– Sprinttihiihdossa itselläni on ollut ongelmia loppukirin suhteen. Harjoituksissa on kuvattu ja mietitty valmentajan kanssa mahdollisia muutoksia, joilla saataisiin hiihtotekniikkaa taloudellisempaan suuntaan.

– Eilinen tulos (2. sija) oli positiivinen yllätys. Välillä olen pystynyt haastamaan pidempien matkojen hiihtäjiä, mutta harvoin kisat ovat kääntyneet voitokseni.

Pentsisen tavoitteet ovat selvät 27. marraskuuta alkavalle maailmancupkaudelle.

– Pääpaino on tour-luontoisissa kisaryppäissä, joita on Rukalla ja Kanadassa, Tour de Skitä unohtamatta. Jos niissä haluaa pärjätä, niin normimatkat on hiihdettävä kohtuullisesti. Sprinteissä tavoitteet ovat aina finaaleissa.

Missä Anssi Pentsinen on parempi kuin viime kaudella?

– Parannettavaa on ollut aerobisessa kunnossa, palautumisessa ja lihaskestävyydessä. Tavoite sprinteissä on jaksaa vetää kaikki erät ja parantaa kirikykyä myös finaaleissa.

– Aiempina vuosina olen tehnyt paljon raskasta voimaharjoittelua. Tämä vuosi taas on ollut enemmän ylläpitävää ja semmoista räjähtävyyttä kehittävää harjoittelua. Voimataso on ollut vahva osa-alueeni, josta on nyt siirretty resursseja aerobiseen tekemiseen.

Maailmancupin ohjelma (loppuvuosi 2015):

27.11. Ruka, sprintit (p)
28.11. Ruka, naiset 5 km (v), miehet 10 km (v)
29.11. Ruka, takaa-ajot: naiset 10 km (p) ja miehet 15 km (p)
05.12. Lillehammer, yhdistelmäkisat
06.12. Lillehammer, viestit
12.12. Davos, naiset 15 km (v), miehet 30 km (v)
13.12. Davos, sprintit (v)
19.12. Toblach, sprintit (v)
20.12. Toblach, naiset 10 km (p), miehet 15 km (p)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    2. 2

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    3. 3

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    4. 4

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    5. 5

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    6. 6

      HS: Asiantuntijoilta musertava arvio 1970–80-lukujen rivitaloista Suomessa – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

    8. 8

      Perheensä kanssa Barcelonassa lomaillut Bruno, 35, kuoli terrori-iskussa – ”Pikku-Aria ei tule koskaan tuntemaan isäänsä”

    9. 9

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    10. 10

      Holby Cityn sairaala -sarjan tähti piiloutui pakastimeen terrori-iskulta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    5. 5

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    8. 8

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    9. 9

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    10. 10

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    2. 2

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    3. 3

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    4. 4

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    5. 5

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    6. Näytä lisää