Teresa, Tessa, Terttu

Maastohiihto

Valikko

Norjan hiihtotähdelle ikävä takaisku – loukkaantui leirillä, joutuu leikkaukseen

HIIHTO
Norjan huippuhiihtäjä Therese Johaug loukkaantui viime viikolla Italian Seiser Almissa.
Therese Johaug oli lähtenyt Italian leirillä juoksulenkille, kun hän kaatui ja löi kätensä kiveen. Lopputuloksena oli pieni murtuma etusormessa. Johaug kävi onnettomuuden jälkeen Sveitsin Davosissa tutkimuksissa. Lopputuloksena on leikkaus, joka tehdään tiistaina. Operaatiossa hiihtäjän sormeen laitetaan kaksi ruuvia.

– Leikkauksella vältetään kipsaaminen, joten hän voi alkaa harjoitella mahdollisesti jo leikkausta seuraavana päivänä. Vamma ei ole huolestuttava, eikä sillä ole vaikutusta valmistautumiskauteen, Norjan hiihtomaajoukkueen lääkäri Fredrik Bendiksen sanoo lehdistötiedotteessa.

– Tämä on tietysti ikävä juttu, mutta luultavasti mitään vaarallista ei tapahtunut. Olen harjoitellut nyt kesällä hyvin ja tunnen olevani kovassa kunnossa. Nyt minulle tehdään huomenna pikku operaatio ja sitten voin jatkaa harjoittelua, Johaug sanoo Aftonbladetin mukaan.

27-vuotiaan Johaugin viime kausi Falunin MM-kisoissa oli loistava. Hän voitti kolme MM-kultaa. Tänä vuonna Johaugilta odotetaan entistä vahvempaa dominointia, kun toinen norjalainen naistähti Marit Björgen on äitiysvapaalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    5. 5

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    6. 6

      MTV: Poliisi tutkii päiväkodissa tapahtuneita pahoinpitelyitä – uhrit 5- ja 6-vuotiaita

    7. 7

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    8. 8

      Jutta Gustafsberg loukkaantui tv-sarjan kuvauksissa – jalka murtui!

    9. 9

      Räppäri Nikke Ankara 26 vuotta – salamyhkäisenä parisuhdekuvioistaan: ”Naiset ovat olleet elämän suola”

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    9. 9

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    10. 10

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    5. 5

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    6. Näytä lisää