Iivari, Iivo

Maastohiihto

Vauvauutisia Norjasta – hiihtotähti Marit Björgen on raskaana!

Julkaistu:

MAASTOHIIHTO
Hiihdon kuusinkertainen olympiavoittaja synnyttää esikoisensa joulukuussa.
Norjan hiihtotähti Marit Björgen, 35, odottaa esikoislastaan. Björgen jättää hiihtokauden 2015–16 kokonaan väliin.

– Minusta tulee äiti joulukuussa, Björgen kertoi tänään tiedotustilaisuudessa.

35-vuotias Björgen on seurustellut pitkään entisen yhdistetyn urheilijan Fred Börre Lundbergin kanssa. Björgen ei pidä mahdottomana paluuta hiihtoladuille synnytyksen jälkeen.

– Saatan palata kilpaladuille 2017, jos kaikki menee hyvin kotona, Björgen sanoi.

Marit Björgen nousi hiihtomaailman huipulle ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa. Val di Fiemmen MM-kisoissa 2003 hän voitti sprintistä kultaa, mutta Oberstdorfissa kaksi vuotta myöhemmin hän pääsi astumaan jo kolmesti korkeimmalle korokkeelle.

Sen jälkeen hän palasi voittajaksi vasta Vancouverin olympialaisissa kolmella kultamitalilla. Todelliseen kultasuoneen hän iski vuotta myöhemmin Oslon MM-kisoissa. Kotiyleisön edessä Björgen juhli neljää MM-kultaa, kuten myös kaksi vuotta sitten Val di Fiemmen MM-laduilla. Sotshin olympialaisissa Björgen voitti kolme olympiakultaa ja viime talven Falunin MM-kisoista hän voitti kaksi MM-kultaa.

Lähde: VG

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    2. 2

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    5. 5

      Kari-Pekka Kyrön raju arvio Johaugin dopingrangaistuksesta – ”Ilman lievennyksiä neljä vuotta”

    6. 6

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    7. 7

      Metalliyhtyeen laulaja puuttui seksuaalisen ahdisteluun kesken keikan – todisti ikävää välikohtausta lavalta: ”Äärimmäisen kuvottavaa”

    8. 8

      Sisäministeri: Vierastaistelijoiksi lähteneille Suomen kansalaisille harkitaan porttikieltoa Suomeen

    9. 9

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    2. 2

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    5. 5

      Kari-Pekka Kyrön raju arvio Johaugin dopingrangaistuksesta – ”Ilman lievennyksiä neljä vuotta”

    6. Näytä lisää