Leo

Maastohiihto

Valikko

Nämä MM-hiihtäjät ovat suomalaisille täysin vieraita – ”Minulle huudetaan, että olet hullu!”

Julkaistu:

MM-Falun
MM-hiihtojen karsintakilpailu on hiihtoeksotiikan kokoontumisajo.

AINO-KAISA Saarinen
jännitti eilen Ruotsissa tv:n ääressä, kun MM-kisojen ensimmäisen tapahtuman, karsintakilpailun, osanottajat laskivat kisaradan hurjia alamäkiä.

Osanottajien kirjavista taidoista Saariselle valkeni, miksi vain eksoottisen joukon eliitti eli 10 parasta miestä ja naista lunastaa paikkansa myös myöhemmille, oikeille MM-kisamatkoille. Karsintaan joutuvat hiihtäjät, joiden ns. FIS-pisteet eivät riitä suoraan MM-reitille.

Yksi sitkeä yrittäjä oli Iranin Farzaneh Rezasoltani, 29, joka hiihti viiden kilometrin lenkin lyhyt hame hiihtoasunsa alaosan päällä, pakaroiden peittona. Lisäksi kaunis nainen käytti huivia kaulansa peittona.

Liikuntatieteiden maisteri halusi kuitenkin hälventää käsityksiä, joiden mukaan naisten liikkuminen ja urheileminen olisi Iranissa erityisen vaikeaa. Treenaavaa naista ei katsota pääsääntöisesti pahalla.

– Kukaan ei ole suhtautunut urheilemiseeni kielteisesti, paitsi isäni, mutta hänkin siksi, että ei pidä lumesta ja kylmästä. Naiset liikkuvat Iranissa huomattavasti aktiivisemmin kuin miehet, Sotshissa 10 kilometrin kilpailussa Saariselle noin 14 minuuttia hävinnyt hiihtäjä sanoi.

Moni hyvätasoinen kuntohiihtäjä ei olisi olympiaradalla korkeassa ilmanalassa pystynyt samaan.

VANHEMPIENSA kanssa asuva Rezasoltani ei poistu kotimaansa harjoitusmahdollisuuksien parista pienistä syistä, sillä hän on kilpaillut ulkomailla aiemmin vain Sotshin olympiakisoissa ja Val di Fiemmen MM-kisoissa.

Muuten kilpailut on aina käyty Iranissa, Shemshakin ja Emamzadeh Hashemin hiihtokeskuksissa.

– Kotoa Teheranista on noin tunnin matka lumelle harjoittelemaan. Lunta on kolmisen kuukautta vuodessa. Iranissa on parikymmentä naishiihtäjää. Kun olemme rullalenkillä kesällä, joku saattaa kysellä, mitä tuo on.

Iran on menestynyt eritoten painissa ja painonnostossa. Rezasoltani ihailee kuitenkin Petter Northugia, joka on hänestä sekä hyvä että komea.

BRASILIALAINEN Mirlene Picin ei kohtaa vain uteliaisuutta, kun säntää rullalenkille kotikaupungissaan Sao Paulon lähellä.

– Minulle huudetaan, että olet hullu! Picin naurahti.

Hän selvisi Oslon MM-kisoissa 2011 karsinnasta ja hiihti kaikki kestävyysmatkat, mutta on viime vuodet keskittynyt vuoristojuoksuun.

– Etelä-Amerikassa voi hiihtää Chilessä ja Argentiinassa. Tämä karsintakilpailu on tärkeä, koska laji ei kuulu vain pienelle joukolle maita.

Viime kesä oli brasilialaisille traumaattinen, kun Saksa pieksi jalkapallon MM-isännät välierissä 7–1. Pienen lajin edustaja ei tappiota murehtinut, päinvastoin.

– Joukkueemme ei pelannut paidalleen, ei ole vuosikausiin pelannut. Jokainen pelaa itselleen ja pankkitililleen. Saksalaiset antoivat meille tarpeellisen oppitunnin. Olin iloinen.

Karsinnat 15 kilometrin miesten kisaan ja 10 kilometrin naisten kisaan (karsinnan 10 parasta kisoihin):

Miehet, 10 km (v): 1) Stanimir Belomazhev Bulgaria 23.56,8, 2) Mladen Plakalovic Bosnia-Hertsegovina jäljessä 16,6 sekuntia, 3) Adam Konya Unkari –31,4, 4) Lasse Hulgaard Tanska –47,6, 5) Roberts Slotins Latvia –54,5, 6) Rejhan Smrkovic Serbia –57,8, 7) Janis Paipals Latvia –1.05,1, 8) Seyed Sattar Seyd Iran –1.11,4, 9) Dzevad Hadzifejzovic Serbia –1.23,3, 10) Apostolos Angelis Kreikka –1.30,9.

Naiset, 5 km (v): 1) Chi Chunxue Kiina 13.33,8, 2) Tanja Karisik Bosnia-Hertsegovina –49,3, 3) Casey Wright Australia –1.07,5, 4) Anna Trnka Australia –1.07,8, 5) Anda Muizhniece Latvia –1.09,7, 6) Inga Pashkovska Latvia –1.37,3, 7) Ildiko Papp Unkari –1.39,1, 8) Rosana Kiroska Makedonia –1.44,9, 9) Laima Klauza Latvia –1.47,0, 10) Katja Galstjan Armenia –1.49,2.

Naisten 10 km (v) kilpaillaan 24. maaliskuuta, miesten 15 km (v) kilpaillaan 25. maaliskuuta.
  • MM-Falun 2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    2. 2

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    6. 6

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    7. 7

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    7. 7

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    8. 8

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    9. 9

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    10. 10

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    2. 2

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    6. Näytä lisää