Tuukka, Touko

Maastohiihto

Valikko

Suomella edessä nollan mitalin MM-kisat? ”Olisi huono lausunto väittää, ettei se ole yksi mahdollisuus”

Julkaistu: , Päivitetty:

Maastohiihto
Suomen päävalmentaja Reijo Jylhä myöntää, että MM-kenraali epäonnistui.

PÄÄVALMENTAJA Reijo Jylhän maajoukkue poistui arvokisoista mitalitta 2002 ja 2003. Jylhä myöntää, että sama saalis on täysin mahdollinen myös tällä viikolla alkavissa Falunin MM-kisoissa.

– Olisi minulta huono lausunto väittää, ettei se ole yksi mahdollisuus. Täytyy olla optimisti, mutta myös realisti. Silloin syyt pitää hakea viimeistelystä ja kisojen ajan tapahtumista. Muuten toimintamme kestää varmasti kansainvälisen vertailun, Jylhä kommentoi eilen Östersundista, jossa MM-kisojen kenraaliharjoitus oli päättynyt.

Päävalmentaja ei niele purematta nollaennustetta, vaikka myönsi, että kenraaliharjoitus meni mönkään.

– Meiltä löytyy puolenkymmentä urheilijaa, joille mitali on mahdollinen. 2002 ja 2003 tilanne oli dramaattisesti huonompi siinä mielessä. Etunenässä mainitsen Iivo Niskasen, Sami Jauhojärven ja Matti Heikkisen, joka ei täällä millään tavalla hiihtänyt itseään ulos mitalinäkymästä.

Heikkinen sijoittui Östersundissa 18:nneksi, mutta hiihti koko lailla samaa vauhtia kuin esimerkiksi Dario Cologna ja Martin Johnsrud Sundby.

NAISTEN puolella mitalimahdollisuus on suurin viesteissä.

– Riitta-Liisa Roponen on niin hyvässä kunnossa, että hänellä voisi olla parisprintissä jopa mitalimahdollisuus esimerkiksi Laura Monosen tai Anne Kyllösen kanssa, sillä Norja hiihtää ilman Marit Björgeniä ja Ruotsi ilman Charlotte Kallaa. Jostain syystä naiset näyttävät suhtautuvan nihkeästi parisprinttiin, hiihtohaluisia ei oikein löydy.

Naisten viestissä Jylhä odottaa Norjan takana kovaa kisaa muista mitaleista. Ruotsi on erittäin vahva, mutta myös Venäjällä, Saksalla ja USA:lla on kilpailukykyinen joukkue.

– Mitalimahdollisuus on erinomainen, mutta paljon riippuu siitä, miten kisat ovat viestiin mennessä sujuneet. Jos trendi on ollut vain negatiivinen, painetta kertyy paljon. Onneksi meillä on silloin erittäin kokeneita urheilijoita.

Kerttu Niskasen Jylhä laskee yhä huipputekijäksi varsinkin 30 kilometrillä, mutta silloin kilpailutaakka täytyy keventää.

– Suosittelen Kertulle todennäköisesti kympin vapaan kisan väliinjättöä, jotta hän pääsee tuoreena päätösmatkalle.

MM-KISOIHIN kotimaassa valmistautunut Iivo Niskanen on päävalmentajan mukaan onnistunut viimeistelyharjoituksissaan erinomaisesti.

Viikonvaihteen nimi oli Kalla, joka ylivoimaisella voitollaan hankki Faluniin sekä suosikinaseman että hurjat paineet, joiden alle ei toki ole tavannut nyykähtää.

– Kalla sekoittaa ilahduttavasti norjalaispakkaa. Hän on tosin olut tuossa kunnossa lähemmäs kuukauden, eikä moisen lyönnin ylläpito ikuisuuksia ole mikään helppo juttu, Jylhä arveli.

  • MM-Falun 2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    2. 2

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    3. 3

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    4. 4

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    5. 5

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    6. 6

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    7. 7

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    8. 8

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    9. 9

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    2. 2

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    3. 3

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    4. 4

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    5. 5

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    6. Näytä lisää