Elviira, Elvi

Maastohiihto

Valikko

Miksi ruotsalaiset hiihtävät lumenvärisessä asussa? Vastaus liittyy ”valkoiseen kummitukseen”

Julkaistu:

Hiihto
Ruotsalaiset hiihtäjät erottuvat tv-kuvissa yleensä parhaiten, koska länsinaapureilla on puhtaan valkoiset kilpailuhaalarit. Aina ei ole näin ollut.
Kilpaillessaan ulkomailla 1920-luvulla ruotsalaiset hiihtäjät pukivat yleensä päälleen sinisen hiihtoasun. Näin länsinaapurin hiihtäjät tekivät vielä talvella 1928, jolloin talviurheiluväki kokoontui St. Moritzin olympiakisoihin. Sveitsin vuorimaisemissa nähtiin mielenkiintoinen episodi, kun länsinaapurin hiihtäjistä Per-Erik Hedlund kieltäytyi käyttämästä muun joukkueen tavoin sinistä hiihtopukua.

Lempinimellä ”Särna” tunnettu Hedlund halusi käyttää oman seuransa asua, joka oli kokovalkoinen. Ruotsin joukkueenjohtaja Sixtus Jansson siunasi hankkeen, mutta Kansainvälisen hiihtoliiton puheenjohtaja – hänkin ruotsalainen – Ivar Holmquist oli ehdottomasti vastaan. Hän oli skoonelainen everstiluutnantti, joka oli innostunut alppihiihdosta eikä Hedlundin mielestä ymmärtänyt maastohiihdosta mitään.

Hedlund on kertonut myöhemmin vaihtaneensa muutaman sanan Holmquistin kanssa.

- Jos en saa hiihtää asussa, johon olen tottunut, voitte painua helvettiin, sinä ja liittosi.

Ukaasin jälkeen starttilupa 50 kilometrille heltisi ja Hedlund voitti kisan. Maalissa everstiluutnantti oli ensimmäisten joukossa onnittelemassa maanmiestään.

- No, kelpasiko asu sinulle pirulaiselle? Hedlund tiedusteli hiihtopomolta.

Lumenvärisessä puvussa hiihtänyt ruotsalainen sai kilpailun jälkeen toisen liikanimen, sillä hänet tunnettiin jatkossa maailmalla ”valkoisena kummituksena”.

Hedlund oli kotoisin Särnan kunnasta, joka sijaitsi Taalainmaalla lähellä Norjan rajaa. Hän siirtyi kuitenkin edustamaan naapurikunnan Malungin seuraa. Kiitokseksi Malung IF:lle suorittamistaan palveluksista paikkakunnalla asuva ompelija teki hänelle valkoisen hiihtopuvun.

Hiihtäjä tykästyi lahjasta, koska valkoinen puku oli ohut ja kevyempi kuin hänen aiemmat hiihtoasunsa. Siksi Hedlund halusi käyttää sitä myös Alpeilla olympiataistossa.

St. Moritzin olympiakisojen jälkeen valkoisesta hiihtoasusta tuli ruotsalaisten tavaramerkki. Länsinaapurin suksijoukkueen edustusasu on ollut enemmän tai vähemmän valkoinen siitä lähtien. Hedlundin uroteon ansiosta valkoisen värin uskottiin tuovan mukanaan onnea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    3. 3

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    4. 4

      Simon Elo piikitteli entisiä puoluetovereitaan: perussuomalaisella matematiikalla tätä voi pitää voittona

    5. 5

      Lastensa tapon yrityksestä syytetty äiti mielentilatutkimuksiin – myönsi sytyttäneensä kodin tuleen

    6. 6

      Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

    7. 7

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    10. 10

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    3. 3

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    4. 4

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    7. 7

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    8. 8

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    9. 9

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    10. 10

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    3. 3

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    4. 4

      Simon Elo piikitteli entisiä puoluetovereitaan: perussuomalaisella matematiikalla tätä voi pitää voittona

    5. 5

      Lastensa tapon yrityksestä syytetty äiti mielentilatutkimuksiin – myönsi sytyttäneensä kodin tuleen

    6. Näytä lisää