Ritva

Maastohiihto

Valikko

Björgen Northugista: ”Petter ei tule koskaan saamaan sympatiaa minulta”

Julkaistu:

Maastohiihto
Norjan tähtihiihtäjä Petter Northug jäi viime keväänä kiinni rattijuopumuksesta. Hän ei saa sympatiaa naisten hiihdon kirkkaimmalta tähdeltä Marit Björgeniltä.
Northug romutti autonsa hypättyään ratin taakse humalassa toukokuun alussa. Björgenin mukaan kyseessä on rikkomus, jota ei voi unohtaa.

- Se ei ollut millään tavalla hyväksyttävää. Petter ei tule koskaan saamaan minulta minkäänlaista sympatiaa sen vuoksi, mitä hän teki, Björgen ilmoittaa ruotsalaislehti Expressenin haastattelussa.

Northug on joutunut tapauksen vuoksi ankaran ryöpytyksen kohteeksi etenkin Norjassa ja Ruotsissa. Hänestä on tehty pilaa muun muassa sosiaalisessa mediassa. Björgen myöntää säälivänsä kollegaansa.

- On selvää, että Petter saa osakseen tavallista enemmän pilkkaa, koska hän on tunnettu henkilö. Se voi tuntua epäreilulta. Tunnen sääliä häntä kohtaan ihmisenä.

- Asiat eivät ole hänelle aina niin helppoja. Olen päässyt kurkistamaan hänen elämäänsä ja nähnyt, minkälaiset paineet häneen kohdistuvat. On raskasta elää niin valtavien paineiden alla, vaikka osa paineista onkin itse aiheutettuja, Björjen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    3. 3

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

    6. 6

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    7. 7

      Lukas Hradeckylle karmiva pettymys – oli aiheuttamassa Dortmundin voittomaalia

    8. 8

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      Pamela Andersonilla upea edustusasu – rinta oli vilahtaa iltapuvun "halkiosta"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. 6

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    7. 7

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    8. 8

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    9. 9

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    10. 10

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    3. 3

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

    6. Näytä lisää