Urpo

Maastohiihto

Valikko

Lahden stadionin tulostaulu hajosi – ”Tästä on otettava opiksi”

Julkaistu:

Hiihto
Salpausselän kisojen tuloksien seuraaminen vaikeutui paikan päällä huomattavasti.
Urheilukeskuksen tulostaulu sanoi sopimuksensa irti kesken lauantain kisapäivän.

- Siihen tuli laitevika jota ei ole saatu korjattua. Valitettavasti taulu on nyt pois käytöstä, kisojen tapahtumapäällikkö Jesse Kiuru harmitteli.

Nyt kisaväkeä palvelee vain vuokrattu videotaulu, jossa näytetään Ylen lähetystä. Paikan päällä Salppureita seuraava yleisö näkee tuloslistat siis vain silloin, kun niitä ajetaan Ylen lähetyksessä.

- Yleisöltä on tullut palautetta, ja ihan syystäkin. Onhan tämä pieni madallus palveluntarjontaamme, Kiuru myönsi.

Salpausselän kisaorganisaatio on vuokrannut tulostaulun Lahden kaupungilta, jolla uuden taulun hankkiminen on ollut jo pidempään suunnitelmissa. Rahat uutta taulua varten olivat olemassa jo vuonna 2012, mutta markkinaoikeuteen tehtyjen valitusten vuoksi hankintaprosessi on jouduttu käynnistämään jo pariin kertaan uudelleen.

Urheilukeskuksen tulostaulun runko on peruja vuodelta 1978. Siihen asenettiin uusi videonäyttö vuoden 2001 MM-kisoihin.

- Sen jälkeen taulua on jouduttu tekohengittämään, Kiuru hymähti.

- Kyllähän maailmancupin kisassa tekstitulostaulun pitäisi näkyä. Tämä on yleisölle valitettava tilanne, tästä on otttava opiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    2. 2

      Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    5. 5

      TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

    6. 6

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    7. 7

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    8. 8

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    9. 9

      Turvottaako? Näillä nikseillä saat litteän vatsan nopeasti

    10. 10

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    8. 8

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    9. 9

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    10. 10

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    2. 2

      Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    5. 5

      TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

    6. Näytä lisää