Marko, Markus, Markku

Maastohiihto

Valikko

Lähteenmäki varoo Kallaa enemmän kuin Björgeniä

Suomen naiset taistelevat tänään viestissä kultamitalista.
Lauran hiihtokeskukseen on ennustettu naisten viestin ajaksi auringonpaistetta ja seitsemän asteen lämpötilaa. Pehmeä latu tarkoittaa, että joukkoa vetävän hiihtäjän on vaikea pudottaa peesaajia.

On hyvin mahdollista, että ainakin kärkijoukkueet lähtevät viimeiselle osuudelle samaan aikaan. Suomen ankkuri Krista Lähteenmäki pitää silloin Ruotsin Charlotte Kallaa vaarallisempana vastustajana kuin Norjan Marit Björgeniä.

- Torstaina katselin Kallan peesissä. Sen verran hyvää pertsaa hiihti tunnettu vapaan hiihtäjä, että kovaa hän tulee hiihtämään lauantaina. Jos lähdetään yhtä aikaa matkaan, kyllä se itselle varmasti on aika kylmää kyytiä, Lähteenmäki pohti.

Aino-Kaisa Saarinen epäili kympin kisan jälkeen, että viidenneksi jääneen Björgenin itseluottamus on kärsinyt kolauksen. Lähteenmäki ei kiistänyt arviota.

- Jos kisassa näyttää siltä, että hän hiihtää keulilla ja joku muu haastaa, yleensä hän on hävinnyt sen kaksinkamppailun.

Onko suomella mahdollisuus kultaan?

- Viesti on aina viesti.

Norja on viimeksi hävinnyt naisten viestin arvokisoissa tai maailmancupissa marraskuussa 2009. Sen jälkeen viestivoittoja on tullut 11 peräkkäin. Marit Björgen ja Therese Johaug ovat olleet mukana kaikissa näissä voitoissa.
 
Suosikkijoukkueiden hiihtojärjestys (p+p+v+v):

Suomi: Anne Kyllönen, Aino-Kaisa Saarinen, Kerttu Niskanen, Krista Lähteenmäki

Norja: Heidi Weng, Therese Johaug, Astrid Uhrenholdt Jacobsen, Marit Björgen

Ruotsi: Ida Ingemarsdotter, Emma Wiken, Anna Haag, Charlotte Kalla

Venäjä: Julia Ivanova, Olga Kuziukova, Natalia Zhukova, Julia Tshekaleva

Yhdysvallat: Kikkan Randall, Sadie Bjornsen, Elizabeth Stephen, Jessica Diggins
  • sotshi-2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

    2. 2

      48 miljoonaa lotossa voittanut pariskunta erosi: Aluksi yksinkertaiset suunnitelmat megapotin suhteen – mutta ne muuttuivatkin

    3. 3

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    6. 6

      Neljän naisen bikinikuva hämmästyttää somessa – huomaatko jotain outoa?

    7. 7

      Ministeriön paperit paljastavat: Lukuisat Bernerin työryhmälle annetut lausunnot puoltavat autoveron laskemista

    8. 8

      Taru Tujunen jättää Kelan hallituksen – taustalla sopimus Tujusen firman kanssa

    9. 9

      Yhdysvallat kutsui koko senaattinsa Valkoiseen taloon Pohjois-Korean tilanteen vuoksi

    10. 10

      ISTV:n suora lähetys kello 12: Kuinka tulenarka Pohjois-Korean tilanne oikeasti on?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    9. 9

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    10. 10

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

    2. 2

      48 miljoonaa lotossa voittanut pariskunta erosi: Aluksi yksinkertaiset suunnitelmat megapotin suhteen – mutta ne muuttuivatkin

    3. 3

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    6. Näytä lisää