Lyydia, Lyyli

Maastohiihto

Valikko

Myllylän kohtalo saa Isometsän yhä kyyneliin

Hiihto Hiihtosuuruus Jari Isometsä purskahtaa yhä kyyneliin, kun puheeksi tulee hänen pitkäaikainen ystävänsä, vuonna 2011 menehtynyt Mika Myllylä.
Myllylä ja Isometsä tunnettiin aktiiviaikoinaan karpaaseina, jotka toivat Suomelle valtavat määrät arvokisamitaleja.

Maajoukkueen eliittihiihtäjät olivat läheisiä harjoituskavereita ja kovia kilpakumppaneita.
 
Hän oli tinkimättömin tapaamani kaveri.

Hurmos loppui Lahden MM-hiihtojen massiiviseen joukkokäryyn 2001. Myllylä ei koskaan toipunut käryjen jälkiseuraamuksista. Suurhiihtäjä erakoitui ja hänellä oli vakavia päihdeongelmia.

- En pääse Mikasta yli. En tiedä, mikä siinä on. Eivät hänen kohtalostaan ole toki päässeet yli kaikki muutkaan, Isometsä sanoo IS:lle ja pyyhkii kyyneleitä silmäkulmastaan.

- Omakin elämäni on ollut turbulenssia ikuisuuden ja viimeistään vuodesta 2001, mutta olen mielestäni selvinnyt siitä perheeni kanssa ja avulla hyvin. Ongelmani ovat olleet julkisia, silloin kaikki riippuu siitä, miten sen julkisuuden osaa käsitellä, Isometsä kertoo.

- Nyt se vanha soppa näyttäisi vihdoin olevan loppuun hämmennetty, en ainakaan keksi, mihin suuntaan kauhalla vielä voisi padassa sekoittaa.

Isometsä tietää, että Myllylä olisi halunnut antaa nuorille urheilijoille aivan erilaisen testamentin kuin sen, joka hänen viimeisistä, vaikeista vuosistaan jäi.

- Kun Mika olisi päässyt näyttämään sen asenteen merkityksen, tappamisen meiningin. Hän oli tinkimättömin tapaamani kaveri. Kun kultamitali siinsi siellä tähtäimen päässä, siinä ei paljon kompromisseja tehty. Hänestä olisi riittänyt esikuvaa vaikka kenelle.

Kolminkertainen olympiamitalisti Jari isometsä toimii Sotshin olympialaisten aikaan IS:n ja ISTV:n hiihtoasiantuntijana.
  • sotshi-2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    2. 2

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    3. 3

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    5. 5

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    6. 6

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    7. 7

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    8. 8

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    9. 9

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Nikke Ankaran härskien puheiden kohteena oleva Petra iski tv:ssä takaisin – ”Rupes ärsyttää se ylimielisyys”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    2. 2

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    3. 3

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    5. 5

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    6. Näytä lisää