Olga, Oili

Maastohiihto

Valikko

Tero Similä ostaa itse suksensa – tänään mukana maailmancupissa

Julkaistu:

Maastohiihto
Perushiihtäjä ostaa luonnollisesti itse suksensa kaupasta, mutta maajoukkueympyröissä moinen on äärimmäisen epätavallista.
- Minä maksan itse sukseni, omalla rahalla. Minkäänlaista suksisopimusta minulla ei tällä hetkellä ole, kertoi takaisin A-maajoukkueen vahvuuteen palannut Tero Similä.

Similä, 33, valittiin Lillehammerin maailmancupiin varamiehenä, mutta hänelle avautui paikka lauantain 15 kilometrille (p), kun Sami Jauhojärvi sairastui flunssaan.

Similä kertoo mielellään, millainen urakka on palata maajoukkueeseen ja arvokisojen kynnykselle valmennusryhmien ulkopuolelta.

- Siihen pitää pystyä keräämään rahaa tuollaiset 20 000-25 000 euroa. Jokainen voi kokeilla, miten helppoa se Suomessa on.

Similää on auttanut oma kotipuolen taustatiimi Ylivieskassa.

- Harjoitteluni pystyn tällä kokemuksella itse suunnittelemaan ja toteuttamaan todella hyvin, maajoukkueen ulkopuolisen urheilijan ongelmia voivat olla juuri välineet ja leiritysresurssit. Kisasuksethan maksavat jopa 600 euroa paria, tosin en niistä toki listahintaa joudu maksamaan.

Similää häiritsee suomalainen ilmapiiri, jossa maailman huipun alapuolella urheilevaa kolmekymppistä pidetään ikäloppuna raakkina.

- Urheilemiselle itselleen ei Suomessa osata antaa sellaista arvoa kuin pitäisi.

Joukkuetoveri Matti Heikkinen tiivistää hyvin Similän lähtökohdat.

- Teron asemassa täytyy treenata itsensä erinomaiseen kuntoon ensimmäisiin kisoihin Olokselle. Vain niiden kautta voi päästä ensimmäisiin maailmancupeihin ja takaisin maajoukkueen toimintaan. Siitä tietysti voidaan keskustella, onko sellaisessa harjoituksen rytmittämisessä järkeä.

Similä kilpaili kaikissa arvokisoissa 2005–07 ja palasi MM-tasolle 2011 ja 2013. Nyt tähtäimessä ovat uran toiset olympiakisat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

    8. 8

      Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

    9. 9

      Eemeli Salomäen pähkähullu urakka – kilpaili SM-kisoissa 13 lajissa: ”Heräsin yöllä ja kaikki paikat kramppasivat”

    10. 10

      Seiväslupaus Wilma Murto jättää Lontoon MM-kisat väliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    7. 7

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    8. 8

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    9. 9

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    10. 10

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    6. Näytä lisää