Lyydia, Lyyli

Maastohiihto

Valikko

Suomalaishiihtäjillä mukavat olot Val di Fiemmen MM-kisoissa

Julkaistu:

MM-kisat
Hiihtoon hurahtanut Zorzin perhe takaa suomalaishiihtäjille lokoisat oltavat ja oman rauhan Val di Fiemmen MM-hiihdoissa.
Suomen hiihtäjät ja hiihtohuolto täyttävät Montanara-perhehotellin pienessä Zianon kylässä muutaman minuutin ajomatkan päässä MM-kisojen hiihtostadionista Lago di Teserossa.

- Hotellissa on tiivis ja kotoinen tunnelma. Koska olemme ainoat asukkaat, olemme pystyneet esittämään toiveita hotellille, sanoo maajoukkuehiihtäjä Krista Lähteenmäki, jolle Montanara on tuttu Tour de Ski -kiertueilta.

Tourin aikaan hiihtäjät vinkkasivat muun muassa salaattien monipuolistamisesta. Lisäksi joukkue voi käydä paikallisessa leipomossa tarkistamassa tarjonnan, ja hotelli tilaa leivän toiveiden mukaan.

Perhehotellissa isä Giuseppe Zorzi kokkaa ateriat. Kiirettä riittää, sillä joukkue syö viisi kertaa päivässä. Tuttujen aamiaisen, lounaan ja päivällisen lisäksi hiihtäjillä on niin sanottu ludi kello 15.30, ja silloin on tarjolla jogurttia, mysliä, leipää, juustoa ja kahvia.

- Kahvia hiihtäjät juovat paljon, paljastaa perheen tytär Sara, jonka lupaava alppihiihtoura päättyi polvivammoihin.

Ludi on lyhennys englanninkielisistä lunchista (lounas) ja dinneristä (päivällinen), ja se ajoittuu kahden pääruuan väliin. Illallisen jälkeen on tarjolla vielä iltapala kello 21.30.
 
Hotelli on valikoitunut suomalaisille päävalmentaja Magnar Dalenin suhteilla. Dalen oli Ruotsin maajoukkueen huoltopäällikkö, kun Val di Fiemmessä kisattiin ensimmäiset MM-kisat vuonna 1991. Ruotsi asui silloin Montanarassa, kuten 2003 seuraavissa Fiemmen MM-hiihdoissa.

- Ei tämä mitään luksusta ole, mutta kokonaisuutena parasta, mitä voimme Val di Fiemmestä löytää, Dalen arvioi kokemuksellaan.

Erityisplussaa on se, että suomalaisten käytössä on naapurista Zorzin perheen isoäidin talosta huoneisto, johon tarvittaessa eristetään sairastuneet urheilijat. Samassa talossa asuu joukkueen tiedottaja ja "paavi", kisapappi Leena Huovinen.

4 faktaa

1. Suomalaishiihtäjien majapaikka Zianon kylässä on latuyhteyden päässä MM-kisojen hiihtostadionista, joka sijaitsee Lago di Teserossa.

2.
Hotellin pihasta on 150 metrin kävelymatka ladulle, josta voi hiihtää stadionille. Päävalmentaja Magnar Dalenin mukaan latuyhteys pelastaa hiihtäjät yhteiskyytien odottamiselta, jos heidän harjoitusaikataulunsa ei käy yksiin joukkuekaverien kanssa.

3. Suomen joukkueen hotellissa on 30 huonetta. Kadun puolella asuvat valmentajat ja suksihuoltajat, rauhaa kaipaavat hiihtäjät pääsevät pihan puolelle.

4. Suomen 17 hiihtäjän MM-joukkue majoittuu pääosin kahden hengen huoneissa, mutta tilaa on sen verran, että halutessaan urheilijat saavat yhden hengen huoneen.

  • MM-hiihdot 2013

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    2. 2

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    3. 3

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    4. 4

      Pelko kävi toteen: 8-vuotias Saffie oli iskun toistaiseksi nuorin uhri

    5. 5

      Epäily: Keski-ikäinen mies ahdisteli härskillä tavalla tyttöjä Salossa

    6. 6

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    8. 8

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    9. 9

      Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

    10. 10

      Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    8. 8

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    9. 9

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    2. 2

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    3. 3

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    4. 4

      Pelko kävi toteen: 8-vuotias Saffie oli iskun toistaiseksi nuorin uhri

    5. 5

      Epäily: Keski-ikäinen mies ahdisteli härskillä tavalla tyttöjä Salossa

    6. Näytä lisää