Petri, Pekka, Petra

Maastohiihto

Valikko

Hiihdon maantiede kaipaa päivitystä

Julkaistu:

Pohjois-Amerikka on suomalaisittain ajateltuna epätodellinen suunta etsiä esikuvia maastohiihdosta. Alkaa olla korkea aika päivittää lajin maantieto.
Toki ennenkin rapakon takana osattiin, mutta onnistujat olivat Bill Kochin kaltaisia yksittäisiä tähtiä. Nyt on toisin.

Kanadalaiset Devon Kershaw ja Alex Harvey hiihtivät Oslon 2011 MM-hiihdoissa parisprintin maailmanmestaruuden. Yhdysvaltalaisista Kikkan Randall johtaa joukkoja vuoden 2009 MM-sprinttihopean innoittamana, ja tämän kauden alussa hänen lisäkseen ovat erottuneet Holly Brooks, Elizabeth Stephen ja Jessica Diggins.

Jällivaarassa USA:n naiset hiihtivät sensaatiomaisesti kolmanneksi viestissä. Randall oli perinteisen hiihtotavan osuudella nopein. Amerikkalaiset päihittivät Suomenkin 20 sekunnilla nousten Val di Fiemmen MM-viestin mitaliehdokkaiksi.

- Olemme saaneet itseluottamusta siitä, että huomaamme olevamme kilpailukykyisiä maailmancupin tasolla, Randall kertoi Rukalla.
 
Hauskaa harjoituksissa

Viime kaudella sprintticupin voittanut Randall, 29, tietää, että pohjoisamerikkalaiset harjoittelevat suunnilleen samalla tavalla kuin pohjoismaiset kilpasiskonsa.

Hänellä on vertailupohjaa, sillä hän on treenannut muun muassa ruotsalaisten kanssa. Kesällä Aino-Kaisa Saarinen vietti pari viikkoa Alaskassa yhteisleirillä Randallin ja tämän kanssa samaan harjoitusryhmään kuuluvien pohjoisamerikkalaisten kanssa.

- Aino-Kaisa sanoi, että suomalaisten harjoittelu ei ole yhtä hauskaa kuin meidän. Me olemme sitä mieltä, että kun harjoittelemme kalenterivuoden ympäri, siitä pitää nauttia, Randall luonnehti.

Mitä hauskuus sitten käytännössä tarkoittaa? Saarisen mukaan oli mukavaa, että joku harjoituskavereista kommentoi esimerkiksi punttitreenin suorituksia ihaillen, ja vaikka harjoituksissa kilpailtiin, se oli kannustavaa.

- Ja jos olo tuntui alavireiseltä, kannatti mennä istumaan Jessica Digginsin viereen. Hetki siinä, niin taas jaksoi ja tuli hyvä mieli, Saarinen kertoi aiemmin syksyllä.

Amerikkalaishiihtäjät viettävät kilpailukaudella yleensä viisi kuukautta kimpassa Euroopassa, joten yhteen hiileen puhaltaminen on onnistumisen elinehto. Tällä kaudella heille tosin tarjotaan luksusta: Rukan jälkeen on kaksi kisaviikonloppua Kanadassa.

- Saamme lajille näkyvyyttä ja perheemme pääsevät kisoihin, Randall iloitsi.
 
Jalkavamma paransi tasatyöntöä

Randall uskoo itse kehittyneensä perinteisen hiihtotavan osaamisessa, osittain syksyn jalkavamman takia. Hän joutui kahden kuukauden ajan korvaamaan hiihtämisen vesijuoksulla ja ylävartalon harjoittamisella.

- Minulla todettiin jalassa rasitusmurtuma elokuussa. Niinpä tein tosi paljon tasatyöntöä, Randall naurahti.

Tasatyöntö on arvossaan sunnuntaina, kun Randall kamppailee muun muassa Krista Lähteenmäen ja Justyna Kowalczykin kanssa Rukan minikiertueen päätösetapilla takaa-ajossa.

- Tykkään hiihtää nainen naista vastaan, Randall sanoi.

Kuusamossa hän epäonnistui lievästi sprintissä oltuaan siinä kymmenes. Tahti parani vapaan vitosella, jolla hän oli toiseksi nopein.

- Sprintti oli minulle potku takapuoleen. Sain vauhtia tälle päivälle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    6. 6

      Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

    7. 7

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    8. 8

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    8. 8

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    9. 9

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    6. Näytä lisää