Miia, Mira, Mirva

Maastohiihto

Valikko

Kari-Pekka Kyrö MTV3:lla: "Miksi hemmetissä Juha olisi jättänyt käyttämättä?"

Hiihdon entinen maajoukkuevalmentaja Kari-Pekka Kyrö vihjasi uskovansa Juha Miedon käyttäneen dopingia.
Olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemi väittää Sinivalkoinen valhe –dokumenttielokuvassa, että olympiamitalisti Juha Mieto olisi käyttänyt 70-luvulla anabolisia steroideja.

Myös hiihdon entinen maajoukkuevalmentaja Kari-Pekka Kyrö vihjaa samaa.

– En ole itse tietenkään ollut paikalla 70-luvulla, olin pieni poika. Jos katsoo urheilun maailmaa ja huippu-urheilun logiikkaa 60-70-luvuilla, kun steoroidit tuli, kaikki käyttivät, veritankkaus levisi, niin miksi hemmetissä Juha olisi jättänyt käyttämättä? Kyrö kysyi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Kyröltä kysyttiin vielä suoraan, uskooko hän Miedon käyttäneen tämän tyyppisiä aineita.

– Ottamatta kantaa Juha Mietoon, joka on meidän lapsuuden sankari ja saa sellaisena olla, niin totta kai 70-luvulla ja 60-luvulta alkaen huippu-urheilussa näitä menetelmiä käytettiin. Suomi oli siinä mukana ja samoin suomalaiset hiihtäjät, Kyrö pohti.

Hän muistuttaa, että Suomi on pieni maa, eikä se ole missään vaiheessa ollut pioneeri dopingaineiden suhteen.

- Tosiasia on niin, että 90-luvulla ei ole tehty mittavia urheilusuorituksia ilman epo-hormonia, Kyrö toteaa.

Juha Mieto itse kiisti IS:lle väitteet dopingin käytöstä paskapuheena.

Ota kantaa

Kumman uskot puhuvan totta dopingasiassa?

Juha Mieto 46% Kaarlo Kangasniemi 54%
Ääniä yhteensä 18206

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    2. 2

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      YK: 36 jesidinaista ja -tyttöä pelastettiin Isisin kynsistä – Aiemmin pelastetut: ”Raiskausta käytettiin aseena”

    5. 5

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    6. 6

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    7. 7

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    8. 8

      Tuleva ministeri lyttäsi kauppojen omat merkit – Elintarvikeala hiiltyi: Pirkat ja Rainbow't eivät ole markkinahäirikköjä!

    9. 9

      Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

    10. 10

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    10. 10

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    2. 2

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      YK: 36 jesidinaista ja -tyttöä pelastettiin Isisin kynsistä – Aiemmin pelastetut: ”Raiskausta käytettiin aseena”

    5. 5

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    6. Näytä lisää