Tuukka, Touko

Maastohiihto

Valikko

Salpausselän kisat menestys järjestäjille - MM-osakkeet nousussa?

Julkaistu:

Salpausselän kisat olivat järjestäjilleen menestys tänäkin vuonna, vaikka kilpailuissa suomalaisten menestys jäi vähäiseksi.
Viikonlopun yhteenlaskettu yleisömäärä oli 51 000 katsojaa. Se tyydytti kisajärjestäjiä ja riitti kirkkaasti asetettuun budjettitavoitteeseen.

- Iloisia ilmeitä katsomossa, iloisia ilmeitä urheilijoiden keskuudessa, tiivisti järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Ilkka Tiilikainen.

Tuuli oli viikonlopun aikana oikukas, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa, mutta Tiilikainen ei nähnyt sitä huonona mainoksena Lahden MM 2017 -kisahaun kannalta.

- Monella muulla paikalla ei ole sitä mahdollisuutta, että pystytään hyppäämään kilpailu varamäestä, jos olosuhteet ovat huonot. FIS:n edustajat olivat erittäin tyytyväisiä, että saimme kaksi kisaa vedettyä läpi ohjelman mukaisesti.

FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton hallitus valitsee kisaisännän alkukesästä.

- Se on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi. Valtiovallan kanssa on puhuttu, että tämä on yksi tärkeä tapahtuma siinä, Tiilikainen kertoi.

- Zakopane lienee kovin kilpailijamme. Se on hakenut viisi kertaa ja ollut viimeksi järjestäjänä 1962, joten siitä voi tulla sääliääniä. Puola on muutenkin nouseva näissä kuvioissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    2. 2

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    5. 5

      Victoria’s Secret -kaunottaren läpikuultava asu paljasti lähes kaiken – kuvaajilta paljon puhuvia katseita

    6. 6

      Kieltäytyikö Melania Trump kahdesti miehensä kädestä? Obaman hovikuvaajalta vähäeleinen sivallus

    7. 7

      Katso video: Pahasti rehevöityneeseen suomalaiseen järveen kaadettiin tonneittain kemikaalia – muutos on aivan hämmästyttävä

    8. 8

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    9. 9

      Manchesterin iskusta epäillyn isä kiistää poikansa yhteydet äärijärjestöihin – ”Emme ole sellaisia”

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    2. 2

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    3. 3

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    4. 4

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    5. 5

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    6. 6

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    7. 7

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    8. 8

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    9. 9

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    10. 10

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    2. 2

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    5. 5

      Victoria’s Secret -kaunottaren läpikuultava asu paljasti lähes kaiken – kuvaajilta paljon puhuvia katseita

    6. Näytä lisää