Miia, Mira, Mirva

Maastohiihto

Valikko

Heikkinen: En käsitä

Pystyssä pysyminen tuntuu olevan tällä kaudella haastavaa hiihtäjä Matti Heikkiselle.
Matti Heikkinen liukui lauantaina kyljellään laskussa Tour de Skin sprinttihiihdon karsinnassa Oberstdorfissa. Ilman työtapaturmaa Heikkinen olisi jatkanut sprintin pudotuseriin.

- En käsitä, Heikkinen ihmetteli kauden kaatumissumaansa tultuaan 1,2 kilometrin taipaleelta maaliin.

Jyväskyläläinen kaatui joulukuun alkupuolella Davosin 30 kilometrillä, katkaisi sauvansa seuraavana viikonloppuna Roglan maailmancupissa ja kompuroi eilen kahdesti Oberhofin takaa-ajokilpailussa.

Kovin takaisku Heikkiselle osui marraskuun lopussa Rukalla. Epäonninen aidanylitys johti haavaan silmäluomessa, eikä hän voinut kilpailla Kuusamossa.

Tänään hän menetti asemiaan Tour de Ski -kiertueella, koska ei päässyt metsästämään bonussekunteja pudotushiihdoissa. Voittaja saa 60 sekuntia etua, eikä aika-ajossa karsiutuneille ole luvassa mitään.

- Oli niin liukas suksikin, Heikkinen harmitteli vesikelissä onnistunutta kalustovalintaa.

Tour de Ski jatkuu Heikkisen osalta huomenna yhdistelmähiihdolla, jossa ensin hiihdetään 10 kilometriä perinteisellä ja sitten 10 kilometriä vapaalla. Viime vuonna Heikkinen voitti vastaavan kilpailun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    4. 4

      Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

    5. 5

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    6. 6

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    7. 7

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    8. 8

      Kommentti: Urheilu sai uuden supertähden – Joshuan ja Klitshkon ottelu jää nyrkkeilyhistoriaan

    9. 9

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    10. 10

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    4. 4

      Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

    5. 5

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    6. Näytä lisää