Minna, Vilma, Miina

Maastohiihto

Valikko

Suomalaisnaisilta upea alku Tour de Skillä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen naishiihtäjät avasivat mallikkaasti Tour de Skillä.
Riikka Sarasoja-Liljan neljäs sija johti suomalaisnaisten hyvää alkua maastohiihdon Tour de Ski -kiertueella. Sarasoja-Lilja hiihti 3,1 kilometrin prologin vapaalla hiihtotavalla mainiosti ja hävisi lyhyen matkan voittaneelle Puolan Justyna Kowalczykille vain 4,1 sekuntia.

Sarasoja-Liljalle avaus oli iso helpotus, sillä aiempina vuosina hän ei ollut ehtinyt prologissa 30 parhaan vauhtiin.

- Ehkä lähdin turhan varovasti, sillä oli pieni sippaamisen pelko, Sarasoja-Lilja kertasi.

Hänen edelleen huomiseen 10 kilometrin takaa-ajoon starttaavat Kowalczykin lisäksi Norjan Marit Björgen ja Ruotsin Hanna Brodin.

Riitta-Liisa Roponen oli tänään kuudes, 6,3 sekuntia kärjestä.

- Kroppa toimi hyvin, ja alkukaudesta kateissa ollut tekniikka löytyi, hän iloitsi.

Myös Aino-Kaisa Saariselle kiertueen alku oli vahva: seitsemäs sija 6,5 sekunnin päässä kärjestä.

- Tästä on hyvä jatkaa kiertuetta eteenpäin, Saarinen sanoi.

Seitsemästä suomalaisnaisesta alamäessä kaatunut Krista Lähteenmäki oli 18:s (-13,6), Laura Ahervo 26:s (-20,2), joulun flunssasta toipunut Kerttu Niskanen 29:s (-20,7) ja Anne Kyllönen 30:s (-21,5).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    3. 3

      Aamuöinen pelastustehtävä Saaristomerellä – henkilö putosi matkustajalaivasta mereen

    4. 4

      Moottoripyöräilijä ja kyydissä ollut paiskautuivat tiehen – autoilijat reagoivat esimerkillisesti

    5. 5

      Kommentti: Stanley Cupin finaaleissa tehdään suomalaista kiekkohistoriaa

    6. 6

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    7. 7

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    8. 8

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    9. 9

      Säätilassa tapahtuu viikonloppuna kaksi selvästi havaittavaa käännettä

    10. 10

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    6. 6

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    7. 7

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    10. 10

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    3. 3

      Aamuöinen pelastustehtävä Saaristomerellä – henkilö putosi matkustajalaivasta mereen

    4. 4

      Moottoripyöräilijä ja kyydissä ollut paiskautuivat tiehen – autoilijat reagoivat esimerkillisesti

    5. 5

      Kommentti: Stanley Cupin finaaleissa tehdään suomalaista kiekkohistoriaa

    6. Näytä lisää