Heidi

Maastohiihto

Valikko

Mitalitaisto oli ohi jo voitelukopilla

Julkaistu:

Varovaisin menestysodotuksin ladattu naisten takaa-ajokilpailu päättyi mitalitavoitteiden osalta jo voitelukopilla.

MM-pronssia puolustanut Aino-Kaisa Saarinen (8:s) ja Krista Lähteenmäki (31:nen) päätyivät pitkäksi venyneen suksivalinnan lopuksi valitsemaan purkkipitovoiteella käsitellyt sukset. Se oli paha vikatikki, sillä Holmenkollenin haastavissa nollakelin, uuden lumen ja alijäähtyneen veden sääoloissa vain liisteri olisi taannut riittävän pidon. Voitelupäällikkö Stefan Storvall ei selitellyt:

- Kummankaan suksi ei pitänyt millään lailla tyydyttävästi. Ihan selkeä pummi, vaikka kumpikin lähti starttiin mielestään testatuista pareista parhaiten toimineiden suksien kanssa. Teimme resursseillamme sen, minkä pystyimme, olosuhde oli erittäin haastava. Tästä täytyy ottaa oppia jatkoon.

- Pito oli liian herkällä, ladun sivusta ylämäissä parempaa otetta rataan hakenut Saarinen myönsi.

Marit Björgenin ja Justyna Kowalczykin kaksoisvoitto oli kisojen odotetuimpia, mutta pronssia hiihtänyt Therese Johaug jätti Saarista perinteisellä 25 sekuntia. Hollolalaisen mukaan siitä ei kannata tehdä liikaa johtopäätöksiä maanantain perinteisen kympille, jolta Saarinen hakee vähintään pronssia hirmukaksikon perässä.

- Ero Johaugiin kertyi kuitenkin aika pitkälle välineestä.

Riikka Sarasoja ja Riitta-Liisa Roponen valitsivat liisterikäsitellyn suksen, ja Sarasoja (18:s) onnistui suorastaan hyvin. Roposen (14:s) tavoite hiihtää ainakin kymmenen joukkoon romahti kaatumiseen aivan perinteisen osuuden alussa.

- Sen jälkeen jäin porukan taakse. Kaikki neljä latua olivat täynnä hitaampia hiihtäjiä, enkä voi kilpailla maailman kärkeä vastaan, jos jään puolen minuutin takamatkalle.

Krista Lähteenmäki romahti sijalle 31, mutta hänen suksillaan ei ollut enempää tehtävissä. Keskeyttäminenkin kävi vakavasti mielessä.

- Hänen suksensa eivät pitäneet yhtään, vaan Krista joutui hiihtämään itsensä aivan maitohapoille jo ensimmäisillä kilometreillä. Sen jälkeen kilpailu on tietysti ohi, huokaisi päävalmentaja Magnar Dalen.
  • Hiihdon MM2011

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    5. 5

      Trumpille iso imagovoitto – Applen alihankkija rakentaa 10 miljardin dollarin tehtaan Yhdysvaltoihin

    6. 6

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    7. 7

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    8. 8

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    9. 9

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    10. 10

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    9. 9

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    10. 10

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    5. 5

      Trumpille iso imagovoitto – Applen alihankkija rakentaa 10 miljardin dollarin tehtaan Yhdysvaltoihin

    6. Näytä lisää