Tuukka, Touko

Maastohiihto

Valikko

Kihlakunnansyyttäjä haluaa STT-dopingjutun kiireelliseen käsittelyyn

Julkaistu:

STT-dopingkäräjien kiireellisyys ratkeaa perjantaina.

Perjantaina selviää, otetaanko STT-dopingjuttu kiireelliseen käsittelyyn Helsingin käräjäoikeudessa. Kihlakunnansyyttäjä Mikko Jaatinen on halunnut neljän hiihtovaikuttajan oikeudenkäynnin kiireelliseen käsittelyyn.

Jaatinen on perustellut kiireellisyyttä sillä, että Hiihtoliiton entisen lajijohtajan Antti Leppävuoren ja lajipäällikön Pekka Vähäsöyringin oikeusprosessit ovat kestäneet pitkään.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan käräjätuomari Jaana Helander päättää asiasta perjantaina.

Hiihtovaikuttajat saavat syytteen törkeästä petoksesta STT:n dopingjutussa. Heitä syytetään valehtelusta oikeuskäsittelyssä, jossa puitiin vuonna 1998 julkaistuja STT:n dopinguutisia.

Leppävuoren ja Vähäsöyringin lisäksi rikoksista syytetään ex-hiihtäjä Jari Räsästä ja Hiihtoliiton entistä toimitusjohtajaa Jari Piiraista.

Syytetyt saivat aikanaan kärsimyskorvauksia STT:n uutisten vuoksi. Myöhemmin paljastuneet tiedot ovat antaneet aihetta epäillä, etteivät he olleet yhtä tietämättömiä dopingista kuin oikeudessa vakuuttivat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    5. 5

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    6. 6

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    9. 9

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    5. 5

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    6. Näytä lisää