Tuukka, Touko

Maastohiihto

Valikko

"Hiihdossakaan ei pärjää enää yksinäinen susi"

Julkaistu:

Maastohiihdon päävalmentaja Magnar Dalen perustaisi Etelä-Suomeen hiihtourheilun valmennuskeskuksen, jotta urheilijat saisivat harjoittelussaan kaiken mahdollisen tuen. Suomessa on hyvä urheiluopistoverkosto, mutta Vuokatin hiihtolukion turvaa lukuun ottamatta maajoukkuetason hiihtäjät harjoittelevat pääasiassa itsekseen eri puolilla Suomea.

- Hiihdossakaan ei enää toimi sellainen vanhanmallinen yksinäisen suden meininki, että työ tehdään yksin ja tullaan sitten tavoittelemaan menestystä kisoihin. Hiihto on yhä enemmän joukkueurheilua, Dalen arvioi keskiviikkona Rukalla, jonne hiihtäjät kokoontuvat loppuviikoksi kilvoittelemaan maailmancupin pisteistä.

Hyvät rullahiihtoreitit ja ylämäkiharjoittelun mahdollisuus ovat hiihtoharjoittelulle olennaista, mutta tarvitaan muutakin.

- Valmennuskeskuksessa pitäisi olla lääkäripalvelut, fysiologiset palvelut sekä henkisen valmennuksen osaamista, Dalen luetteli.

Dalen vertaa Suomen systeemiä synnyinmaansa Norjan ja asuinmaansa Ruotsin hiihdon harjoitteluun.

- Ruotsissa harjoitellaan ryhmässä myös harjoitusleirien ulkopuolella. Noin 90 prosenttia ruotsalaisista huippuhiihtäjistä asuu Östersundissa. He ovat tavallaan leirillä koko ajan, Dalen kertoo.

Dalen on jutellut näkemyksistään muun muassa Tapio Korjuksen kanssa. Korjus kuuluu syksyllä aloittaneeseen huippu-urheilun muutostyöryhmään, joka linjaa suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuuden kuvaa.

Dalen uskoo, että valmennuskeskusten avulla hiihto tulisi nykyistä houkuttelevammaksi lajivaihtoehdoksi nuorille. Joukkuelajien suosio perustuu pitkälti siihen, että on harjoitusseuraa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  3. 3

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  4. 4

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  5. 5

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  6. 6

    Kaksi nuorta loukkaantui ulosajossa Tuusulassa

  7. 7

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  8. 8

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  9. 9

    20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

  10. 10

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  2. 2

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  6. 6

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  7. 7

    Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  8. 8

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  9. 9

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  10. 10

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  3. 3

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  4. 4

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  5. 5

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  6. Näytä lisää