Aatu, Aatto

Maastohiihto

Valikko

Harri Kirvesniemi ei ihmettele Norjan ylivoimaa – ”Edes huono talvi ei siellä vaikuta suksimyyntiin”

Julkaistu:

HIIHTO
Harri Kirvesniemen johtama Kiteen suksitehdas sai Karhu-merkin takaisin valmistettavakseen.
Karhu Ski asetettiin konkurssiin vuonna 2013, kun tehdas oli kansainvälisten riitojen seurauksena menettänyt käyttöoikeudet perinteiseen Karhu-tuotemerkkiin.

Kiteen tehdas selvisi kurimuksesta alkamalla tehdä suksia Yoko-merkin alla. Nyt myös Karhu palaa kolmen vuoden evakkomatkaltaan.

– Se on iso asia meille. Kiteellä on tehty Karhu-suksia noin sata vuotta ja meidän henkilöstöllämmekin on monta sataa vuotta yhteenlaskettua kokemusta niiden teosta, iloitsee KSF Sport Oy:n toimitusjohtaja Harri Kirvesniemi.

Karhuja tehtiin välillä muun muassa Tshekissä.

Kiteen tehdas sai viime vuonna valmistettavakseen myös Järvisen sukset. Nyt uunissa paistuu siis kolmen eri brändin suksia: Yokoja, Järvisiä ja Karhuja.

– Tuotteet eivät ole toistensa kopioita. Lisäksi Karhulla on oma suosionsa Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa, kun taas Yoko on vahvempi kaukomailla.

Karhun paluu on iloinen uutinen, mutta Kirvesniemi on muiden talviurheilutuotteita valmistavien lailla huolestunut huonosta lumitilanteesta.

– Toisella puolella Suomea on hyvät hiihto-olot, mutta valitettavasti siellä asuu vain kymmenen prosenttia väestöstä. No, kyllä se talvi tästä vielä tulee.

Kirvesniemi on sivusilmällä seurannut myös hiihdon maailmancupia ja huomioinut muiden tavoin Norjan ylivoiman.

– Kyllä se vähän tasaantuu, mutta ei häviä kokonaan.

Selitystä norjalaisten vahvuudelle voi hakea myös suksimyynnistä. Edes huonot talvet eivät tunnu sitä hetkauttavan Norjassa.

– Kysyin asiaa Norjan maahantuojalta. Hän sanoi, että hyvänä talvena myydään 450 000 paria suksia. Ja jos on huono talvi, niin silloinkin suksia myydään 450 000 paria. Eli norjalaiset etsivät sen lumen jostain!

Suomessa haarukka liikkuu välillä 150 000–250 000.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    3. 3

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    4. 4

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

    7. 7

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    8. 8

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    9. 9

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    10. 10

      Syyte: Lahtelaismies koki järkytyksen omassa kodissaan – ryöstäjät uhkasivat leikata akillesjänteet puukolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    3. 3

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    4. 4

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. Näytä lisää