Lyydia, Lyyli

Maajussit

Valikko

Suosittu maajussi tänään käräjille

Julkaistu:

Maajussille morsian -ohjelmassa suurta suosiota saavuttanut Tuomas Bährend, 37, on torstaina Tampereella syytteessä törkeästä pahoinpitelystä.
Bährend oli neljän muun miehen kanssa kurmuuttanut kahta nuorta miestä, jotka olivat aiheuttaneet häiriötä Kangasalla Sahalahden kylällä.

- En tehnyt mitään muuta kuin läppäsin pari kertaa yhtä kaveria ja heitin maahan. Kyllä sitä useampikin kaveri kävi muksimassa, Bährend kertoi helmikuussa.

- Minulla ei ole asiassa mitään salaamista. Tyhmyyksiä on tehty. En minä sille mitään enää voi. Seuraukset on sen mukaiset, Bährendt sanoo.

Nuorukaisille sakinhivutusta antaneet miehet ovat maksaneet uhreille korvauksia ja heidän kanssaan asia on sovittu.

- Asiassa ei ole mitään kiistämistä, etteikö oltaisi pahoja tehty. Tottakai pyrimme hoitamaan asian sopimalla ihmisten kanssa. Kaikki korvaukset on maksettu, Bährend kertoi.

Tuomas Bährend on keskustapuoluelainen Kangasalan kunnanvaltuutettu. Enemmänkin poliittista vastuuta olisi ollut tarjolla.

- Eduskuntavaaleihin on pyydetty, mutta en ole lähtenyt, Bährend sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Isis väittää tehneensä Manchesterin iskun

    3. 3

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

    6. 6

      23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

    7. 7

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    8. 8

      Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

    9. 9

      Kommentti: Manchesterin uhrit muuttavat Eurooppaa

    10. 10

      Britannian kuninkaallinen hovi kommentoi viimein Manchesterin iskua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    6. 6

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    7. 7

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    8. 8

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    9. 9

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Isis väittää tehneensä Manchesterin iskun

    3. 3

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

    6. Näytä lisää