Alma

Maajussit

Valikko

Maajussit saivat jälleen satoja kirjeitä

Julkaistu:

Uudet maajussit saivat valtaisan kirjetulvan siippaehdokkailta. Aivan viime vuoden reilun 900 kirjeen ennätykseen ei kuitenkaan päästy, vaan määrästä jäätiin sadalla. Ensimmäisellä Maajussille morsian -kaudella morsiamiksi mielivät vain viitisensataa ehdokasta.

Henkilöohjaaja Arja Lehtikangas ohjelman tuotantoyhtiöstä pitää tämänvuotista kirjemäärää maajussihistorian kovimpana.

- Viime vuonna tuli paljon kuvattomia nettihakemuksia, joita ei otettu mukaan. Nyt olimme tiukempia ja pyysimme netin kauttakin vain kuvallisia hakemuksia. Se oli myös maajussien toivomus.

Kirjeet jakautuivat heilaa hakevien kesken epätasaisesti. Lehtikangas ei kuitenkaan suostu paljastamaan kaikista suosituinta maajussia.

Jos IS:n nettiäänestyksestä voi jotain päätellä, eniten kirjeitä lienee kolahtanut juankoskelaiselle Ari "Ape" Hakkaraiselle. Nettiäänestyksessä 27-vuotias maanviljelijä ja sikatilallinen sai kaikista äänistä yli viidenneksen eli 21 prosenttia. Toiseksi IS:n äänestyksessä kurvasi Jussi Jukkola ja kolmanneksi Janne Rauhansuu.

Lehtikankaan mukaan jokaiselle puolisonmetsästäjälle riitti kirjeitä.

- Hyvin paljon oli kuitenkin hajontaa, hän huomauttaa.

Lehtikangas muistuttaa, ettei suurin kirjesaalis lopulta merkitse oikeastaan mitään.

- Kymmenestä maajussista viiden elämää aletaan seurata enemmän, eikä näitä viittä valita sen perusteella, ketkä ovat saaneet eniten kirjeitä.

Jussit joutuvat kuitenkin valitsemaan vain viisi siippaehdokasta mukaan, joten rannalle jää melkoinen määrä ruikuttajia. Maajussille morsian alkaa MTV3-kanavalla syyskuussa.

  • maajussit
Näitä luetaan!
  1. 1

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  2. 2

    Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

  3. 3

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  4. 4

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  5. 5

    Uutta tietoa JJ Lehdon onnettomuudesta – samassa kohdassa kolaroitiin eilenkin

  6. 6

    Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

  7. 7

    Maailman vaarallisimmaksi nimetyllä lentokentällä tapahtui kuolonuhreja vaatinut turma

  8. 8

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  9. 9

    Kuvat: Isä menetti liikuntakykynsä pojan yo-juhlien alla – urheiluseura riensi perheen avuksi Kuusamossa

  10. 10

    Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  3. 3

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  4. 4

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  5. 5

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  6. 6

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  7. 7

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  8. 8

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  9. 9

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  10. 10

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  2. 2

    Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

  3. 3

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  4. 4

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  5. 5

    Uutta tietoa JJ Lehdon onnettomuudesta – samassa kohdassa kolaroitiin eilenkin

  6. Näytä lisää