Sami, Samuli

Maajussit

Maajussi-Harri uskoo nopeaan etenemiseen

Julkaistu:

Tämän vuoden Maajussille morsian -ohjelmassa ihastuneet Toma ja Satu ovat jo saaneet edellisessä ohjelmassa rakastuneilta Katilta ja Teemulta vinkkejä pikaisesti solmittavasta avoliitosta.

Myös viime tuotantokauden suosikkipari, "Sika-Harrina" tunnettu Harri Ojala, 34, ja hänen morsiamensa Susanna Varonen, 27, ovat loistokas esimerkki siitä, että televisiossa alkanut rakkaus voi kestää. Pariskunta saa ensimmäisen yhteisen lapsen huhtikuussa - kaksi vuotta sen jälkeen, kun kihlapari tapasi toisensa.

- Se on henkilöstä kiinni, jos haluaa edetä hitaasti tai nopeasti. Tämä oli meille hyvä ratkaisu, Harri summaa parin nopean etenemisen.

Susanna muutti Harrin luo Kauhajoen Ikkeläjärvelle syksyllä 2006 - jo ennen kuin sarjaa ehdittiin näyttämään televisiosta.

Vaikka Harrin ja Susannan tarina onkin kuin tarunhohtoinen lemmensatu, mies ei halua jaella neuvoja muille. Hän kuitenkin myöntää, että parin suhde on ollut enemmän tapetilla kuin kylän muiden parien yhteiselo.

- Ehkä meitä on tarkkailtu enemmän kuin tavallisia pariskuntia. Omaa rauhaa ei ole tällaisessa tilanteessa ehkä ihan yhtä paljoa.

  • maajussit
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  5. 5

    Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

  6. 6

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  7. 7

    Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  10. 10

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  3. 3

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  10. 10

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  5. 5

    Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

  6. Näytä lisää