Ilpo, Tuure

Lumilautailu

Valikko

Hopea-Enni esitteli IS:lle eksoottisen pinssikokoelmansa

Katso video
Tuore olympiahopeamitalisti Enni Rukajärvi oli eilen huomion keskipisteenä tasavallan presidentin Sauli Niinistön vastaanotolla Sotshissa.
Rukajärvi oli vielä hiukan hämillään uudesta asemastaan suomalaisena urheilusankarina.

 - Tosi hienoa tavata presidenttiä. En ole paljon lehtijuttuja lukenut, olen vielä aika pihalla kaikesta, hän tunnusti.

 Rukajärvi juhli hopeaansa sunnuntaina omien joukkuetovereidensa kanssa kisakylässä. Sponsorinsa bileissä hän ei kauaa viihtynyt, sillä siellä soitettu tanssimusiikki ei punkkaria innostanut.

 - Kävin mä siellä pikaisesti, mutta se oli vähän sellainen tamppausmesta.

 Hopeamitalin lisäksi Rukajärven kaulassa riippui komea kokoelma eri maiden olympiajoukkueiden pinssejä. Hän esitteli sitä innostuneena.

 - Mä oon vaan vaihdellut näitä. Aika monesta maasta on kavereita, ja sitten tietenkin harvinaisia maita metsästellään. Täällä on esimerkiksi Brittiläiset Neitsytsaaret. Se on aika harvinainen. Mun mielestä Australia on aika hieno. Brasilia oli aika siisti saada. En edes pyytänyt, vaan brasilialainen tuli itse vaihtamaan, Rukajärvi kertoi.

 Pinssien metsästyksessä Rukajärvi arveli jäävänsä kakkoseksi vain Suomen toiselle slopestyle-naiselle Merika Enteelle.

 - Merika on ehkä vielä vähän paremmin pärjännyt. Sillä on vielä enemmän harvinaisuuksia kaulassa.

  • sotshi-2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    4. 4

      Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

    5. 5

      Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

    6. 6

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    7. 7

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    8. 8

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    9. 9

      Sporttinen kaunotar! Lola Odusoga, 39, julkaisi meikittömän selfien

    10. 10

      Vaalea tukka historiaa: Janni Hussi toteutti upean muodonmuutoksen – poseeraa syntisen seksikkäissä otoksissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    3. 3

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    4. 4

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    5. 5

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    8. 8

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    9. 9

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    10. 10

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    4. 4

      Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

    5. 5

      Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

    6. Näytä lisää