Ilpo, Tuure

Lumilautailu

Valikko

Piiroinen jatkoi hurjaa putkeaan

Lumilautailija Peetu Piiroinen voitti neljäntenä peräkkäisenä vuotena WST-kiertueen kokonaiskilpailun.
Hän sijoittui kauden päättäneessä Arctic Challengen kourukisassa Oslossa viidenneksi. Tämä riitti neljänteen kokonaiskilpailun voittoon.
Piiroinen keräsi parhaasta laskustaan pisteitä 80,95. Kilpailun voittoon laski sveitsiläinen Iouri Podladtchikov pisteillä 90,28.

Piiroinen epäonnistui kahdessa laskussa, mutta kolmannessa syntyi tulosta. Piiroisen ohjelma oli frontside tuplakorkki 1080, cab tuplakorkki 1080, alleyoop backside rodeo 540, backside air, tupla cripler ja backside 900. Pienten horjahdusten vuoksi hypyt eivät nousseet riittävän korkealle.

- Tuntuu ihan hyvältä, vaikken tässä kisassa päässytkään podiumille. Hyvä suoritus silti, oli eka kerta, että sain raniin kolme tuplaa - ehdin ennen kisaa oppia uusia temppuja. Taso oli taas aika älytön, jengi veti hyvin ja tosi isosti. Fiiliksissä siitä, että varmistin overall-tittelin neljättä kertaa, Piiroinen kertoi tiedotteessa.

Neljä kokonaiskilpailun voittoa nousee Piiroisen saavutuksissa korkealle.

- Nostan sen korkealle, että olen voittanut kiertueen neljästi, mutta kolme ekaa oli vaikeampi voittaa, kun nyt sitä ei voi voittaa kuin sellainen, joka laskee big airia, slopestyleä ja halfpipeä. Niinhän se pitää mennäkin, mutta nykyään ei ole monta laskijaa, joka sellaiseen pystyy. Aikaisemmin piti aina olla vähintään top viidessä. On se silti kova juttu, että pystyy voiton hoitamaan.

Kausi jatkuu vielä Ranskassa. Sen jälkeen edessä on kuvauksia sponsoreiden kanssa. Niitä ennen Piiroinen tulee kuitenkin käymään kotona.

- Kai tässä voisi vähän juhlia, kun olen kotiin tulossa viikoksi, Piiroinen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Kuka on tässä kuvassa? Poliisi pyytää henkilöä ilmoittautumaan

    3. 3

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    4. 4

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    5. 5

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    6. 6

      Tangoprinsessan vainoaja tuomittiin sakkoihin – todistusaineistossa 260 sivua viestejä

    7. 7

      Raivoisa purkaus Facebookissa – tangokuningas Aki Samulin keikat peruttiin: Näin vastaa järjestäjä

    8. 8

      Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

    9. 9

      Trump 100 päivää presidenttinä – Simpsoneissa ankaraa irvailua presidentin ja lähipiirin kustannuksella

    10. 10

      Kaikkien aikojen järkyttävin ”ihmisbarbie”? Blondi Ophelia näytti aivan erilaiselta vuonna 2008 – pallomaiset silmät hämmentävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    5. 5

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    6. 6

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    7. 7

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    8. 8

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    9. 9

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    10. 10

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Kuka on tässä kuvassa? Poliisi pyytää henkilöä ilmoittautumaan

    3. 3

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    4. 4

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    5. 5

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    6. Näytä lisää