Ilpo, Tuure

Lumilautailu

Valikko

Piiroinen ja Malin selviytyivät lumikourun MM-finaaliin

Peetu Piiroinen ja Markus Malin selvittivät tiensä lumilautailun TTR-kiertueen MM-kisoissa lumikourun lauantaiseen MM-finaalin.
Naisissa Ella Suitialan tie tyssäsi välieriin.

Sekä Piiroinen että Malin nappasivat finaalipaikan ns. lucky loosereina. Piiroinen oli välieräryhmänsä kuudes pistein 85,0, Malin neljäs pistein 86,0.

- Ihan tyytyväinen olen runeihini. Ennen finaalia pitäisi treenata vielä frontside tupla päälle, niin olisi saumaa podiumille, Piiroinen totesi.

- Ländäsin runini ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Kahta vaikeampaa runiani en saanut menemään niin hyvin, joten lauantaina vedetään nekin sitten kotiin, Malin sanoi.

Suitiala oli ryhmänsä yhdeksäs 57,1 pisteellä.

- Otin tämän kaiken kuitenkin oppimisprosessina kohti parempia runeja ja sijoja, nuori Suitiala mietti.

Kutsukilpailu quarterpipessä Risto Mattila loukkasi harjoituksissa pahasti kantapäänsä alastulossa. Mattilalta jää näin perjantainen kisa väliin, ja suomalaisista mukana on vain Piiroinen.

Perjantaina ohjelmassa ovat slopestylen semifinaalit. Miesten puolella mukana ovat suomalaisista Ville Uotila, Roope Tonteri, Nuutti Niemelä ja Ville Paumola.

Naisissa ainoa suomalainen slopestylen semeissä on Enni Rukajärvi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

    5. 5

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    8. 8

      80-vuotias pisti taskuun muutaman irtokarkin – kilohinnaksi tuli yli 4000 euroa

    9. 9

      Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

    10. 10

      Tillerson: Pohjois-Korean ydiniskun uhka Souliin tai Tokioon on todellinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    6. 6

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    7. 7

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    8. 8

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    9. 9

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    10. 10

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

    5. 5

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    6. Näytä lisää