Urpo

Linnan juhlat

Valikko

Kommentti: Mitä muistat näistä Linnan juhlista helmikuussa?

Julkaistu:

kommentti
Linnan juhlissa nähtiin runsaasti kiinnostavia vieraita, mutta ei juurikaan ikimuistoisia sykähdyttäjiä, kirjoittaa Ilta-Sanomien viihdetoimittaja Mia Paavonen.
Linnan juhlien jokavuotinen suola ovat niistä syntyvät sivuilmiöt. Viime vuosi oli ilmiöiden juhlavuosi. Sofi Oksastakin tanssittanut sotaveteraani Hannes Hynönen sulatti koko kansan sydämet ja nousi valtakunnan uutiseksi. Selänteet ja Koivut saivat julkkisshow’n pyörimään aivan uusilla kierroksilla ja Elastinen hymyili itsensä etenkin naisten mieliin.

Mitä tästä vuodesta jäi käteen?

Ainakin etukäteen tuntui siltä, että julkkisvieraita oli ilmoitettu jopa normaalia enemmän. Elli Haloo, Jari Sillanpää, Matti Nykänen, Toni Nieminen, Kiira Korpi, Marion Rung, Jarkko Nieminen, Arman Alizad, Waltteri Torikka, Jukka Puotila, Pirkka-Pekka Petelius... Lista oli pitkä.

Lopulta tuntui, että kättelijät sujahtivat kameroiden ohi nanosekunnissa, ja kaikki tutut kasvot pölähtivät kättelyareenalle yhdessä sumpussa. Ai nytkö ne jo menivät?

Monia kiinnostavia kasvoja ei nähty edes haastatteluissa sen koommin. Heillä oli varmasti mukavat juhlat Sibelius-kakkuineen ja booleineen, mutta mitä me katsojat saimme?

Oliko vierashaastatteluja tänä vuonna jopa normaalia vähemmän? Ainakaan yhtään väkevää puheenvuoroa tv-haastatteluissa ei nähty.

Toki esille nousevat aina tapakapinalliset. Kolttasaamelainen pariskunta Pauliina Feodoroff ja Milja Sarkola ottivat 169-kirjoituksillaan kantaa alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifiointiin.

Varustelekan perustaja puolestaan kantoi juhlissa vyöllään puukkoa, vaikka teräaseiden tuonti juhlaan on luonnollisestikin kiellettyä. Ehkä heidät muistetaan, kun viime vuosien juhlien kohauttajista kootaan taas ensi vuonna listaa.

Illan odotetuimpiin vieraisiin lukeutunutta Matti Nykästä ei nähty lainkaan edes tanssilattialla, sillä Pia-vaimo loukkasi jalkansa kompuroituaan portaissa. Valitettavaa etenkin pariskunnalle itselleen, mutta myös katsojille.

Illan aikana sykähdyttivät toki ainakin veteraanien lauluesitys, joka herkisti presidenttiparin lisäksi monet katsojat.

Vakavasta aivovammasta toipuva freestylelaskija Pekka Hyysalo puolestaan keräsi ihailua kertoessaan, että toi Linnaan seuralaisenaan oman äidin, sillä äiti on seisonut hänen rinnallaan aina. Elämänhalua ja ihailtavaa positiivisuutta puhkuva Hyysalo vei sydämet ainakin Twitter-kommenttien perusteella.

Mutta viime vuoden kaltaisia ikimuistoisia vieraita ja tapahtumia nämä juhlat eivät valitettavasti tainneet tarjota.

Mikäli joku pyytäisi minua luettelemaan helmikuussa näiden Linnan juhlien tähtihetket,joutuisin todennäköisesti kaivelemaan muistini sopukoita hyvin pitkään.

Oletko samaa mieltä? Ota osaa keskusteluun alla olevassa kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä Tuomiokirkossa

    2. 2

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    3. 3

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    4. 4

      Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä Tuomiokirkossa

    7. 7

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    8. 8

      BBC: Britannian poliisi ei jaa enää tietoja USA:n kanssa – syynä tietovuodot medialle: ”Olemme todella raivoissamme”

    9. 9

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    10. 10

      Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    9. 9

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä Tuomiokirkossa

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä Tuomiokirkossa

    2. 2

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    3. 3

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    4. 4

      Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. Näytä lisää