Joni, Joonas, Jouni

Linnan juhlat

Valikko

Itsenäisyysjuhlien seksikkäimmän tatuointien takana henkilökohtainen tarina

tatuointitarina
Monet kiinnittivät itsenäisyyspäivänä huomiota Elina Kiikon tatuointeihin.
Ilkka Kanervan puoliso Elina Kiikko oli yksi itsenäisyyspäivän juhlien seuratuimmista naisista.

Tummassa ja seksikkäässä asussa huomiota herättivät myös viime itsenäisyyspäivän jälkeen ilmestyneet kaksi tatuointia.

Tatuoinneilla on Elina Kiikon mukaan syvä merkitys hänelle.

- Toisessa kädessä on tyttäreni nimi ja syntymäaika, toisessa kädessä on heprean kielellä teksti "minä olen rakkaani ja rakkaani on minun". Ne ovat minulle hyvin tärkeitä kuvia.

Kiikko kertoo ottaneensa tatuoinnit noin puolisen vuotta sitten.

Mustaan nahka-asuun pukeutunut Kiikko äänestettiin IS:n äänestyksessä itsenäisyysjuhlien seksikkäimmäksi pukeutujaksi. Nainen itse on kunniasta iloinen.

- Vai että sellasen voitin!, Kiikko sanoo nauraen.

Hän kertoo aavistelleensakin jo etukäteen puvun herättävän huomiota.

- Arvasin, että materiaalinsa vuoksi se voi jakaa mielipiteitä. Ilokseni sain siitä myös paljon kehuja illan aikana.

Elina Kiikko ja Ilkka Kanerva eivät juhlineet jatkoilla pisimmän kaavan mukaan. Kiikko kertoo parin siirtyneen Tampere-talolta Raatihuoneella järjestetyille jatkoille.

- Mutta jo hyvissä ajoin puolenyön jälkeen lähdimme hotellihuoneeseen.

Tampereella järjestetty juhla sai runsaasti kiitosta juhlien konkarilta.

- Juhlissa on nyt oltu moneen kertaan, ja olihan tämä hienoa saada mahdollisuus nähdä tällainenkin juhla. Näin turkulaisenakin täytyy antaa Tampereelle täydet pisteet, Kanervan kanssa kotimatkalta tavoitettu Kiikko sanoi hyväntuulisena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    5. 5

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    8. 8

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    9. 9

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    10. 10

      Ostitko Estrellan voinmakuista mikropopcornia? Palauta heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    9. 9

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    10. 10

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    5. 5

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    6. Näytä lisää