Iivari, Iivo

Linnan juhlat

Leena Harkimo Linnaan vanhassa puvussa

Julkaistu:

Kansanedustaja Leena Harkimo juhlii tänä vuonna Linnassa vanhassa puvussa. Kyseessä on Jukka Rintalan Harkimolle Linnan juhliin suunnittelema puku vuosien takaa.

- Sitä on hieman muodistettu uuteen uskoon. Katsoimme Jukan kanssa yhdessä, mitä muutosta se vaatii, Harkimo kertoi.

Harkimo ei halunnut paljastaa, miltä vuodelta puku on.

- Siihen on lisätty ajan henkeä, mutta tunnistettavissa se kuitenkin on, hän lupasi.

Harkimo kehuu Rintalan pukujen olevan taideteoksia, joita voi hyvin käyttää useammankin kerran.

Ne eivät missään nimessä ole kertakäyttöpukuja. Ja koska minulla ei ole tyttäriä, ei puvuista perinnöksikään ole, totesi Harkimo, joka on pysynyt viime vuodet suunnilleen samoissa mitoissa.

IS:n lukijat äänestivät Harkimon kullanvärisen puvun vuodelta 2002 pukukilpailussa kolmanneksi. Senkin on suunnitellut Jukka Rintala.

- Se on kaunis ja oma suosikkini monista puvuistani. Kiitos vain kaikille pukua äänestäneille.

Puku on ollut Harkimolla käytössä muutaman kerran Linnan juhlien jälkeenkin. Yleisesti juhlapuvuissa Harkimon mukaan tärkeää on huolettomuus, että puku pysyy päällä ja on käytännöllinen. Omaa tyyliään Harkimo kuvaa klassiseksi. Muodin trendit eivät hänen pukuvalintojaan ohjaa.

Harkimo itse nimeää suosikkipuvuksi vuosien varrelta oopperalaulaja Mari Palon oranssinhohtoisen puvun, jonka edustassa on hevoskuvio. Palo sävähdytti Marcus Rotkirchin suunnittelemassa puvussa vuonna 2000.

  • Linnan juhlat
Näitä luetaan!
  1. 1

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  2. 2

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  3. 3

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  6. 6

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  7. 7

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  8. 8

    Miljoonat seurasivat auringonpimennystä taivaalla – vain kuusi ihmistä näki Maan pinnalle langenneen mustan täplän

  9. 9

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  10. 10

    Kelpo koulutus ja talous kasvaa, mutta töitä ei löydy – Marokossa otolliset olot terrorismin pesiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  4. 4

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  5. 5

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  6. 6

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  7. 7

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  8. 8

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  9. 9

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  10. 10

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  2. 2

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  3. 3

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  6. Näytä lisää