Jaakko, Jimi

Linnan juhlat

Valikko

Kimi ärsyyntyi huomiostaan Linnassa

Julkaistu:

Kimi Räikkönen oli Linnan juhlien odotetuin ja seuratuin vieras. Tämä aiheutti lopulta sen, että F1-maailmanmestari menetti hermonsa hänen ympärillään parveilleisiin nimmarinpyytäjiin Linnassa ja pakeni paikallta.

Kimi ja vaimo Jenni Dahlman-Räikkönen astelivat Valtiosalin punaiselle matolle viimeisten vieraiden joukossa kello 20.05.

. Presidentti onnitteli minua maailmanmestaruudesta, Räikkönen paljasti IS:lle.

Vielä kättelyvaiheessa Räikkönen oli naureskeleva ja hyväntuulinen. Presidentinlinnan kirjastosta hän löysi juttuseuraksi hyvän ystävänsä, näyttelijä Mikko Leppilammen ja tämän Emilia-vaimon sekä Marimekon väistyvän toimitusjohtajan Kirsti Paakkasen, jonka kanssa erityisesti Jenni jutteli.

Miltä tuntuu olla Linnan juhlien odotetuin vieras?

- En kai mä odotetuin ole, ehkä odotetuimpia. Siinä nyt on hyvät ja huonot puolensa, Räikkönen mutisi.

Tiistaina Kimi aloitti jo seuraavan formulakauden testaamalla Ferraria Etelä-Espanjan Jerezissä.

Hän ehti Suomeen vain pikavisiitille, sillä perjantai-iltana hänen on oltava jo Monacossa gaalassa, jossa luovutetaan maailmanmestaruuspokaali. Sen jälkeen on vielä vuorossa Ferrarin joulujuhlat Italian Maranellossa.

- Nämä (Linnan juhlat) ovat kuitenkin ne tärkeimmät ja parhaimmat bileet. En voi sanoa, että olisin pikkupojasta lähtien haaveillut näistä juhlista, mutta olin kyllä todella otettu, kun sain kutsun presidentiltä. Arvostan sitä suuresti.

Kun paikalle tuli useampia toimittajia, maailmanmestari alkoi ärsyyntyä.

- Äh, kyselkää tuolta Leppilammelta. Se tykkää puhua.

Seuraavaksi Kimin puheille tuli kaksi naispuolista vierasta, jotka halusivat häneltä nimikirjoitukset kämmenselkiin. Kimi kirjoitti ne hieman vaivaantuneesti - ja sen jälkeen päätti paeta.

Hän poistui Jennin kanssa Linnan keittiöön, jonne toimittajia ei päästetty. Pian turvamies käski kuitenkin Kimin muiden vieraiden joukkoon. Ruokapöydässä F1-kuski ärähti jo kunnolla.

- Antakaa meidän syödä rauhassa. Olisiko se liikaa pyydetty?

Jenni Dahlman-Räikkönen oli huomattavasti miestään paremmalla tuulella. Hän rupatteli Emilia Leppilammen kanssa samaan aikaan, kun Kimi antoi ennalta sovittuja haastatteluja televisiokameroille.

Linnassa vain pari tuntia viihtynyt pariskunta lähti jatkoille ystäviensä luo Töölöön, josta he siirtyivät juhlimaan Jennin yökerhoon Bläkiin.

  • Linnan juhlat
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  2. 2

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  3. 3

    Venäläiset sota-alukset pyysivät Tuomaksen troolaria vaihtamaan kurssia: ”Ottivat yhteyden Viron rannikkovartioston kautta”

  4. 4

    Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

  5. 5

    Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

  6. 6

    Lähes tonnin painavaa siitossonnia yritetään nostaa purosta jo toista päivää Salossa

  7. 7

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  8. 8

    Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

  9. 9

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  6. 6

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  7. 7

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  8. 8

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  9. 9

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  10. 10

    Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  2. 2

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  3. 3

    Venäläiset sota-alukset pyysivät Tuomaksen troolaria vaihtamaan kurssia: ”Ottivat yhteyden Viron rannikkovartioston kautta”

  4. 4

    Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

  5. 5

    Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

  6. Näytä lisää