Ilpo, Tuure

Linnan juhlat

Valikko

Eija-Riitta Korhola luotti pitsiin ja tylliin

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan piti alun perin pukeutua suomalaissuunnittelijan pukuun, mutta suunnitelmat muuttuivat viime hetkellä.

- Hankin pukuni viimetipassa, joten siitä tuli hieman erilainen kuin piti. Hankin sen hieman hätäpäissäni helsinkiläisestä liikkeestä, Korhola kertoo IS:lle.

Upeista luomuksistaan tuttu Korhola löysi sattumalta hyvin kauniin samppanjanvärisen, silkkiä ja pitsitylliä yhdistävän puvun.

- Puvun vaikutelma on hyvin pitsimäinen, joten se mukailee pintamuotia. Ja nättihän se on. Mutta katsotaan, onko se liiankin trendikäs, Korhola nauraa.

- Onneksi en ota näitä pukujuttuja kovin vakavasti.

Korholaa harmittaa, ettei hän useinkaan ehdi saada suomalaisen suunnittelijan pukua Linnaan.

- Yritystä on aina ilmassa, mutta sen tekee hankalaksi jo se, että olen niin vähän Suomessa.

Tosin häntä jännittää, ovatko Linnan juhlat mahdollisesti hänen viimeisensä.

- Nämä ovat nyt kymmenennet juhlani, mutta mandaatti on jälleen katkolla, eurovaaleja odottava Korhola sanoo.

Aiempina vuosina hän on käynyt ennen juhlia drinkeillä muiden kokoomuslaisten meppien, kuten Alexander Stubbin kanssa.

- Olemme perinteisesti käyneet Kämpissä etkoilla, mutta mahtaakohan Alex nyt tulla? Korhola epäili ennen etkoille lähtöä.

Linnaan Eija-Riitta Korhola saapui miehensä Atte Korholan kanssa.

  • Linnan juhlat
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  2. 2

    Suurhälytys kemikaalitehtaalla Oulussa – ”Onnettomuus Akzo Nobelin tiloissa”

  3. 3

    Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

  4. 4

    Koko yön juhlineet Tapparan mestarit soittivat Aamulypsy-ohjelmaan – ”Mietittiin, että pyydetään teille pelikieltoa”

  5. 5

    Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

  6. 6

    Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

  7. 7

    Poliisi varoittaa vappua varjostavasta vaarasta – ”Tärkeää katsoa kaverin perään”

  8. 8

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  9. 9

    Nuori mies yritti ottaa onnistunutta selfietä – huomion varasti yllättäen hevosensa voitosta ilakoiva kuningatar Elisabet

  10. 10

    Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  3. 3

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  4. 4

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  5. 5

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  6. 6

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  7. 7

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  8. 8

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  9. 9

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  10. 10

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  2. 2

    Suurhälytys kemikaalitehtaalla Oulussa – ”Onnettomuus Akzo Nobelin tiloissa”

  3. 3

    Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

  4. 4

    Koko yön juhlineet Tapparan mestarit soittivat Aamulypsy-ohjelmaan – ”Mietittiin, että pyydetään teille pelikieltoa”

  5. 5

    Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

  6. Näytä lisää