Miia, Mira, Mirva

Linnan juhlat

Valikko

TV-juontajat: Näin tunnistamme Linnan vieraita itsenäisyyspäivänä

Ripsa Koskinen-Papunen ja Matti Rönkä ovat molemmat kokeneita Linnan juhlien juontajia.

Matti selostaa Ylelle suorassa lähetyksessä juhliin saapujia. Ripsa puolestaan tekee koostetta MTV3:n seuraavalle illalle. Yksi asia on kuitenkin varma: molemmat saavat paiskoa juhlissa hommia hiki hatussa.

- Siellä me istumme ahtaassa huoneessa ja yritämme muistaa ihmisten nimiä. Pahin tilanne syntyy silloin, kun tajuaa henkilökohtaisesti tuntevansa jonkun ihmisen. Nimi muistuu mieleen vasta, kun hän on kävellyt kameroiden ohitse. Tuskallista on myös, jos tulee paljon ihmisiä, mutta kukaan meistä ei tunnista heistä ketään. Televisiossa 15 sekunnin hiljaisuus on pitkä aika, Matti naurahtaa.

Linnan lähetyksen kulisseissa tapahtuu myös kaikenlaisia kommelluksia.

Matti muistaa viime vuonna vetäneensä hetken henkeä televisiouutisten aikana. Hänellä oli suu täynnä sämpylää, kun ohjaaja karjahti korvaan, että nyt tarvitaan selostusta hallituksen saapumisesta. Loppuinsertti tanssilattialla meinasi myös mennä patsasteluksi.

- Seisoimme siinä ja katselimme tanssijoita, kun ohjaaja jo huitoi, että puhukaa nyt ihmeessä jotain!

Katsojia Linnan juhlilla on yleensä noin 1,8 miljoonaa. Yleisradiolla on pitkät perinteet isojen, suorien lähetysten tekemisestä.

- Teen taustatyötä Linnan juhlia varten ympäri vuoden ja seuraan, ketkä menestyvät ja tulevat todennäköisesti saamaan kutsun. Linnan ulkopuolella meillä on pari toimittajaa ilmoittamassa, keitä on tulossa sisään. Autamme myös toisiamme ja korjaamme, jos jonkun nimi tulee sanottua väärin. Alku on tärkeää saada hyvin käyntiin, Matti kertoo.

Lue lisää Linnan juhlista ja muista ajankohtaisista tv-tapahtumista keskiviikkona ilmestyneestä IS Tv-lehdestä.

  • Linnan juhlat
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

  3. 3

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  4. 4

    Poliisi: Kampin wc:ssä palamaan syttynyttä ei ole voitu kuulla

  5. 5

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  6. 6

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  7. 7

    Tiesitkö, miten helppoa Facebook-profiilisi kopioiminen on? Helppo kikka estää väärinkäytökset

  8. 8

    Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

  9. 9

    F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

  10. 10

    YK: 36 jesidinaista ja -tyttöä pelastettiin Isisin kynsistä – Aiemmin pelastetut: ”Raiskausta käytettiin aseena”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  7. 7

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  8. 8

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  9. 9

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  10. 10

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

  3. 3

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  4. 4

    Poliisi: Kampin wc:ssä palamaan syttynyttä ei ole voitu kuulla

  5. 5

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  6. Näytä lisää