Miia, Mira, Mirva

Linnan juhlat

Valikko

Niinistön valinta: Itsenäisyyspäivän vastaanotto siirtyy Tampere-taloon

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestetään tänä vuonna Tampereella Tampere-talossa
Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta pidettävää vastaanottoa isännöi tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa. Ohjelmassa on lisäksi juhlakonsertti.

Juhlien pitopaikaksi oli spekuloitu myös esimerkiksi Turkua, vahvimmilla ennakkoarvioissa lienee ollut Finlandia-talo Helsingissä.

Presidentti Sauli Niinistö päätti kuitenkin pitää toiset Linnan juhlansa Tampereella.

- Emme voi kertoa, kuinka monen paikan ja minkä paikkojen välillä valinta tehtiin. Linna on remontissa ja siitä syntyi luonteva mahdollisuus järjestää vastaanotto pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Paikaksi valikoitui Tampere-talo. Presidentti tietysti viime kädessä teki päätöksen, presidentin kansliasta kerrotaan IS:lle.

Tilaisuuteen kutsutaan tänä vuonna erityisesti maakuntien edustajia.

Tilaisuuden ohjelmasta ja muista järjestelyistä tiedotetaan tarkemmin syksyllä.

Presidentinlinna Helsingissä on remontissa, joten juhlia ei siksi voida järjestää perinteisesti siellä.

Ota kantaa

Onko Tampere-talo oikea valinta itsenäisyyspäivän vastaanottoon?

Kyllä 64% Ei 36%
Ääniä yhteensä 6794

Tampere-talo

  • Valmistunut vuonna 1990. Se on Pohjoismaiden suurin konsertti- ja kongressikeskus. Tampere-talon ovat suunnitelleet Sakari Aartelo ja Esa Piironen.
  • Rakentaminen maksoi aikoinaan 307 miljoonaa markkaa eli noin 52 miljoonaa euroa.
  • Ensimmäisenä Tampere-talossa esiintyi Juice Leskinen.
  • Kalervo Kummola toimi Tampere-talon johtajana vuosina 2004-11. Nyt Tampere-taloa johtaa Paulina Ahokas.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    6. 6

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    7. 7

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    8. 8

      Kaikkien aikojen festarifarssi? Järjestäjä selittää ökybileiden epäonnistumista

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    7. 7

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    8. 8

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    9. 9

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    10. 10

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    6. Näytä lisää