Perttu

Linnan juhlat

"Pylly tuntuu hyvältä suussa" - Ylen ohjelmasijoittelu hämmentää

Julkaistu:

Katsojat hieraisivat silmiään toissa iltana ennen itsenäisyyspäivän arvokasta vastaanottoa Yle TV1:llä.
Kanavalla näytettiin noin tunti ennen Linnan juhlien pukuloistoa
Sanakirja-ohjelma, jossa käsiteltiin sanaa pylly noin parin minuutin ajan.

- Pylly. Pylly. Joo, se tuntuu hyvältä suussa, muun muassa
Pussikaljaromaanista tunnettu Mikko Rimminen kertoo ohjelmassa.

IS:n tietojen mukaan jotkut katsojat pahastuivat kyseisen sanan käsittelystä itsenäisyyspäivänä.

Ohjelman päätoimittaja ja Yle TV1:n ohjelmapäällikkö
Airi Vilhunen pahoittelee tapausta ja kuvailee sitä työtapaturmaksi.

- Tämä ei ollut missään tapauksessa harkittua. Se on työtapaturma, että kyseinen sana oli siihen päivään sijoitettu.

- Tämä ilman muuta harmittaa, ja pahoittelemme, että se osui itsenäisyyspäivään. Sarja on komea, ja lähtökohta on se, ettei mikään sana ole paha tai huono, mutta toki meidän olisi pitänyt käyttää harkintaa ja käydä etukäteen läpi, että osuiko oikea sana sopivaan päivään, totesi Vilhunen.

Ohjelma tuotettiin Agricolan teemavuoden kunniaksi ja näytettiin ensiesityksenä 2007. Ajatuksena on, että sanankäytön ammattilaiset valitsevat itselleen merkitseviä sanoja ja puhuvat siitä.

Rimminen kertoo pylly-sanasta, että jotkut sanat vain tuntuvat hyvältä suussa. Hän kertoo, kuinka kerran krapulaisena nuorena kotibileistä herättyä kyseistä sanaa oli mukava ja turvallinen toistella.

Sotkuisen olohuoneen jokaisesta nurkasta kantautui semmoisia hentoja pylly-sanoja, joita krapulaiset teinit toistelivat hätäpäissään. Siitä asti olen ollut melko vakuuttunut siitä, että tuo on kyllä äänteellisesti yksi suomen kielen hienoimpia sanoja.

Ylen oman ohjelmapalautteen mukaan jaksosta ei ollut tullut ainakaan keskiviikkopäivään mennessä palautetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    6. 6

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    7. 7

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    8. 8

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    9. 9

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    10. 10

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. 6

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    10. 10

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    6. Näytä lisää