Soini, Veini

Lentopallo

Lentopallomaajoukkue yllätti Kanadan

Julkaistu:

Lentopallo
Kanada oli voittanut kaikki aiemmat ottelunsa.
Suomen haave pääsystä Maailmanliigan lopputurnaukseen romuttui sunnuntaina toisen erän tappioon Kanadalle, mutta joukkue taisteli Tampereella ja voitti 3–2 (25–22, 18–25, 25–20, 21–25, 15–13).

Kanada voitti turnauksen eräpistesuhteen perusteella. Suomi sai kakkossijastaan 33 200 dollaria. Turnausvoitto olisi tuonut 49 800 dollaria, paikka Portugalin-turnaukseen vähintään 50 000 dollaria.

Suomelle ja päävalmentaja Tuomas Sammelvuolle oli tärkeintä nuoren ja melko kokemattoman joukkueen peli-ilme. Penkityksistä ei lannistuttu, kaveria kannustettiin ja onnistumisista iloittiin.

Kuusi voittoa yhdeksästä liigan ottelusta oli enemmän kuin odotettiin sen jälkeen, kun selvisi monen kokeneen pelaajan jääminen syrjään.

– Oikeastaan ei paljon harmita, ettei saatu 3–0-voittoa ja lopputurnauspaikkaa. Joukkue kasvoi paljon kesän aikana ja saimme hyviä kokemuksia, Sammelvuo sanoi.

Suomi aloittaa leirityksen Kuortaneella 8. elokuuta, pelaa ainakin neljä harjoitusottelua ja aloittaa EM-karsinnat 16. syyskuuta Tanskassa Portugalia, Ruotsia ja Tanskaa vastaan.

Suomi ailahteli

Kanada-ottelu oli Suomelta vaihtelevaa peliä. Avauserä hoitui Olli-Pekka Ojansivun ansiosta, mutta toinen erä oli heikkoa peliä lähes koko joukkueelta.

Antti Ropponen tuli Ojansivun tilalle kolmoserään. Hän oli erän tähti seitsemällä pisteellä.

Suomen tehokkaimmat ottelussa olivat Sauli Sinkkonen ja Jan Helenius 15 pisteellä.

– Virityksiä on ollut, mutta ei mitään julkistettavaa. Huikea peli meiltä, varmasti urani paras maajoukkueessa. Olimme rohkeita loppuun saakka, Sinkkonen sanoi.

Kapteeni Eemi Tervaportti torjui ottelupallon Kanadan kenttään ja juhlat alkoivat. Kanadan kapteeni Frederic Winters oli pettynyt joukkueen avaustappioon kesän liigassa.

– Suomen nuoret pelasivat todella hyvin. Siitä tunnustus heille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    7. 7

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    10. 10

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää