Iivari, Iivo

Lentopallo

Juoksijalegendan sukulainen ja pallontappaja on saatava kuriin – Suomi jatkoon EM-kisoissa?

Julkaistu:

Lentopallon EM-kisat
Jos Suomi saa Osmany Juantorenan ja Ivan Zaitsevin kuriin, Italia voi viimein kaatua.
Kuubalaissyntyinen Osmany Juantorena ja venäläisjuurinen Ivan Zaitsev ovat lentismaajoukkueen pahimmat päänsäryt tämäniltaisessa EM-turnauksen neljännesvälierässä.

Kotiyleisön eteen marssivan Italian tulivoima lepää pitkälti kaksikon harteilla.

Lyönti- ja syöttöhirmut kuuluvat maailman ehdottomaan eliittiin. He tulevat korkealta ja kovaa.

Kummankin geenit ovat kohdallaan.

Juoksijalegendan sukulainen

Osmany on legendaarisen kuubalaisjuoksijan Alberto Juantorenan veljenpoika. Lempinimellä El Caballo (hevonen) tunnettu Juantorena kruunasi uransa Montrealin olympiakisoissa 1976 voittamalla sekä 400 että 800 metriä.

Ivan on takavuosien mestaripassarin Vjatsheslav Zaitsevin poika. Zaitsev senior pääsi juhlimaan olympiavoittoa Moskovassa 1980. Hän muodosti pitelemättömän tutkaparin Aleksander Savinin kanssa.

Juantorena (30 vuotta/200 senttiä) ja Zaitsev (27/202) pelaavat rinnakkain vasta toisessa arvoturnauksessa. Yhteisen taipaleen aloittanut maailmancup toi heti täysosuman. Italia valtasi syyskuussa olympiapaikan USA:n vanavedessä.

Tämä oli samalla Juantorenan ensiesiintyminen Italian paidassa. Hän tarjoutui vielä alkuvuodesta Kuuban maajoukkueeseen, mutta vastaus oli Fidel Castron luoman linjan mukainen. Käy, jos muutat takaisin Kuubaan. Tyly viesti oli Juantorenalle viimeinen pisara.

– Juantorena on yksi maailman parhaista yleispelaajista. Hän on älyttömän ulottuva (yli 370 senttiä), tekninen ja syöttää kuin Olli-Pekka Ojansivu, monivuotinen maajoukkuepassari Mikko Esko suitsutti.

Esko jakoi Juantorenalle palloja viime kaudella turkkilaisessa Halkbank Ankarassa.

Zaitsev hölmöili heinäkuussa

Zaitsevin maajoukkueura oli vaakalaudalla heinäkuisen hölmöilyn jälkeen. Kun Italia matkusti maailmanliigan lopputurnaukseen Brasiliaan, hän lähti viihteelle kolmen joukkuekaverinsa kanssa. Silloinen päävalmentaja Mauro Berruto tuohtui täysin ja lähetti sääntöjä rikkoneet juhlijat kylmästi kotiin.

Zaitsev pahoitteli käytöstään julkisesti ja sai armon Giulio Sabbin tavoin. Sen sijaan Berruton pesti päättyi pari viikkoa myöhemmin. Samoin Dragan Travican aikakausi Italian passarina.

Päävalmentajaksi valittiin Gianlorenzo Blengini ja ykköspassariksi nostettiin vasta 19-vuotias Simone Giannelli.

– Zaitsev aloitti Italian liigassa passarina. Se homma ei sujunut hääppöisesti, mutta pallontappajana hän on armottoman kova, Esko kehui.

Suomen ja Italian pudotuspeliottelu alkaa tiistaina klo 21.30.

Ota kantaa

Yllättääkö Suomen lentopallomaajoukkue Italian?

Kyllä 44% Ei 56%
Ääniä yhteensä 760

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    7. 7

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    8. 8

      Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

    9. 9

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    10. 10

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    8. 8

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. Näytä lisää