Varpu, Vaula

Lentopallo

Kommentti: Suomen kantti piti jälleen

Julkaistu:

Kommentti
Lentopallomaajoukkueen kantti piti ihailtavasti EM-turnauksen kuoleman ottelussa, kirjoittaa Jari Perkiö.
Suomi nousi kaikissa erissä Slovakian takaa ensin rinnalle ja lopulta ohi.

Slovakia johti ensimmäistä erää pahimmillaan jo neljällä, toista kolmella ja vielä kolmattakin kahdella pisteellä. Silti Tuomas Sammelvuon luotsaama ryhmä säilytti rauhallisuutensa, vaikka hurjat panokset olivat kaikkien tiedossa.

Suomalaisten palloilujoukkueiden heikko kantti on nostettu usein esiin historian saatossa, mutta tämä porukka on romuttanut väittämän jo lukuisia kertoja.

Syksyllä 2007 alkaneen menestyskauden onnistumisprosentti on suorastaan uskomaton. Suomi on selviytynyt jo viiteen EM-turnaukseen peräkkäin ja edennyt joka kerta alkulohkosta pudotuspeleihin. Lisukkeena on vielä viime syksyn MM-turnaus – ja taas jatkopaikka.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomi selviytyi jatkoon jopa vuoden 2009 EM-turnauksessa, vaikka Istanbuliin matkusti valmiiksi masentunut joukkue. Silloin MM-paikan menetys ja rajun harjoittelun tuoma ylikuormitus veivät parhaan terän.

Ratkaisu jäi nyt alkulohkon päätöskamppailuun syksyn 2011 tavoin. Silloin joukkueelta vaadittiin Innsbruckissa puhdas 3–0-voitto Belgiasta. Nyt riitti ”pelkkä” voitto.

Taas ollaan tutussa tilanteessa. Suomen pitää kaataa tiistaina eurooppalainen huippujoukkue lunastaakseen puolivälieräpaikan.

Toistaiseksi tämä on onnistunut EM-tasolla vain Moskovassa 2007. Silloin Suomi eteni sensaatiomaisesti mitalipeleihin yllätettyään edellisvuoden MM-mitalistit Puolan ja Bulgarian.

Seuraavaa arvoturnausten jymypaukkua piti odottaa viime syksyyn, jolloin hopeamitalia puolustanut Kuuba kaatui MM-turnauksessa.

Kaatuisiko nyt seuraava jättiläinen?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

    5. 5

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    6. 6

      Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

    7. 7

      Melomassa ollut brittinainen murhattiin Amazonilla – kirjoitti sosiaaliseen mediaan pahaenteisen viestin

    8. 8

      MTV: Poliisi esti vuonna 2012 terrori-iskun – kohteena kokoomuksen puoluekokous

    9. 9

      Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

    10. 10

      Oletko ihmetellyt, miksi lentokoneen ikkunassa on reikä? Pienellä yksityiskohdalla on iso tehtävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    4. 4

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    5. 5

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    9. 9

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    10. 10

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

    5. 5

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    6. Näytä lisää