Verneri

Lentopallo

Suomen tähtilibero luottavaisena EM-avauksen alla: ”Vastustajan palikat ovat sekaisin”

Julkaistu:

EM-lentopallo
Venäjän kaataminen tekisi poikaa itänaapuriin lähtevälle Lauri Kermiselle.
Perjantaina Venäjä kumoon ja reilun viikon päästä Venäjää valloittamaan.

Siinä kaksi hurjaa haastetta Lauri Kermiselle, mutta lentismaajoukkueen liberoa ei huimaa tippaakaan.

Mitä kovempi peli, sitä enemmän hän nauttii. Mitä tiukempi paikka, sitä enemmän hän saa itsestään irti.

Niinpä Suomen EM-urakan avaava Venäjä-kamppailu on kuin tehty kylmäpäistä pallonkesyttäjää varten.

– Tulee todella hieno fiilis, kun pääsee mittaamaan tasonsa huippujoukkueita vastaan. Tunsin samoin viime syksyn MM-turnauksessa ja yritin tsempata muita, mutta silloin en saanut ympäriltä vastakaikua. Tuli tyhjä olo, Kerminen kertaa.

Eikä ihme, sillä Venäjä oli tyrmäävän ylivoimainen.

Se oli silloin ja nyt on nyt. Tällä kertaa Suomi pääsee hyökkäämään hallitsevan Euroopan mestarin kimppuun otollisesta asetelmasta.

– Venäjän joukkueessa on käynyt kova turbulenssi koko kesän. Vastustajan palikat ovat vähän sekaisin. Meillä on nyt iskun paikka, Kerminen pohjustaa.

Jättiläisen kaataminen vaatii Suomelta ennen kaikkea vahvaa syöttöpeliä ja varmaa vastaanottoa. Jälkimmäinen tehtävä on pitkälti Kermisen ja maajoukkueeseen palanneen Olli Kunnarin varassa.

– Olli on tuonut kentälle kaivattua rauhallisuutta. Häntä on tosi vaikea korvata nostopuolella, Kerminen myöntää.

On selvää, että avauserän merkitys on tavallista suurempi. Jos Venäjän peli alkaa yskiä heti, kesän ja syksyn peleistä tuttu epävarmuus rupeaa kaivamaan herkästi pelaajien mieltä.

– Jos lyömme Venäjän, saamme kovan buustin päälle ja pääsemme lähtemään sen voimalla seuraavan päivän Serbia-peliin. Kun lumipallo alkaa pyöriä oikeaan suuntaan, meillä on saumat mihin tahansa.

Tämän jälkeen Kerminen voi lähteä hyvin mielin kohti Keski-Siperiaa. Määränpäänä on reilun puolen miljoonan asukkaan Kemerovo.

Kermisen seura Kuzbass Kemerovo kuuluu Venäjän superliigan keskikastiin. Suomalaislibero on joukkueen ainoa ulkomaalaisvahvistus.

– Kuulemma joukkueen valmentaja on vähän omalaatuinen. Siinä ei ole mitään uutta. Totuin tähän jo viime kaudella Ranskassa.

Kerminen ei saanut Nantesissa minkäänlaista vuorovaikutusta tshekkiluotsi Martin Demarin kanssa. Demaria ei kiinnostanut tippaakaan, mitä pelaajat ajattelevat.

– Olen yrittänyt opiskella vähän kyrillisiä aakkosia, mutta tuskin pystyn käymään syvällisiä keskusteluja venäjäksi kauden jälkeenkään. Keskityn lentopallon pelaamiseen.

YLE Fem näyttää Venäjä–Suomi-ottelun klo 21 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    3. 3

      Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

    4. 4

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. 6

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    7. 7

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    8. 8

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    9. 9

      Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

    10. 10

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    8. 8

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    3. 3

      Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

    4. 4

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. Näytä lisää