Varpu, Vaula

Lentopallo

Seura hylkäsi tylysti suomalaisen MM-pelaajan – ”Uran kovin paikka”

Julkaistu:

Lentopallo
Seurajohto halusi, että Timo Tolvanen lähtee vähin äänin. Se ei konkaripelaajalle sopinut.
Kokenut kuopiolaislibero Timo Tolvanen on edelleen katkera viime kevään karusta kohtelusta. Leka Volleyn johto ilmoitti 37-vuotiaalle MM-kävijälle tylysti, ettei seura käytä sopimuksessa ollutta optiota.

Tämä tuli Tolvaselle rajuna tyrmäysiskuna suoraan kasvoihin. Nyrkki viuhahti ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.

– Minun oli tarkoitus lopettaa urani kotikaupungissa, mutta ei todellakaan tällä tavalla. Haluan jäädä syrjään omilla ehdoillani, Tolvanen painottaa.

Kun savolaisen lentiksen kulttihahmo selviytyi ensimmäisestä tyrmistyksestä, hän halusi varmistaa vielä tutuilta Leka-pomoilta, ettei kyseessä ollut mikään pila.

Ei ollut, ei.

– Uran varrella on tullut katkeria finaalitappioita ja kaikennäköisiä takaiskuja, mutta tämä oli kovin paikka. Olen yrittänyt mennä eteenpäin, mutta en ole päässyt siitä vieläkään yli. Onneksi pääsin Sampoon pelaamaan, Tolvanen tilittää.

Sammon pomo Timo Perälä otti tutun miehen avosylin vastaan. Tolvasella alkaa nyt jo kahdestoista kausi pielaveteläisseurassa.

– Sammossa on kaikki hyvin. Saan olla oma itseni – eikä tarvitse esittää mitään muuta.

Leka Volleyn puheenjohtaja Ilkka Sammelvuo olisi halunnut kertoa julkisuuteen, että seura ja Tolvanen erosivat hyvässä yhteisymmärryksessä.

– Sanoin heti, ettei käy. Ero tapahtui kaikkea muuta kuin yhteisymmärryksessä. En olisi uskonut ikinä, että Ile (Sammelvuo) ja Saku (Määttä, hallituksen jäsen) toimivat tällä tavalla. Olen kulkenut Sakun kanssa yhteisiä polkuja 12-vuotiaasta asti – ja Ilekin on tullut hyvin tutuksi vuosien mittaan.

Entä nyt?

– Morjestetaan, kun nähdään. Siinä kaikki. Kaverisuhteet eivät palaudu ennalleen ainakaan sinä aikana, kun pelaan, Tolvanen vastaa.

Tolvanen on harjoitellut tiiviisti koko kesän ollakseen huipputikissä liigakauden alkaessa. Pari viikkoa sitten tuli ikävä takaisku, kun mies satutti vasemman etusormensa pahasti. Sormesta meni jänne poikki.

– En viitsi sanoa, kuinka pitkästä tauosta lääkärit ovat puhuneet. Keksimme varmasti jotakin, että pääsen aiemmin pelaamaan. Yläkerta on ollut kovilla tapaturman jälkeen.

Tolvanen suorastaan himoitsee kentälle.

– Haluan todistaa itselleni ja joillekin muille, että pystyn pelaamaan edelleen huipputasolla.

Tolvanen toivoo hartaasti toipuvansa Kuopio-hallissa iskettävään kamppailuun Leka–Sampo (7.11.).

– Kotihalli ja muutama tuhat ihmistä katsomossa. Niistä kumpuaa valtava voima. Silloin on pakko pidätellä itseänsä, että järki pysyy päässä ja peli kasassa, kohulibero pohjustaa.

Lentopallon Mestaruusliiga alkaa ensi viikonloppuna. Viime kaudella mestaruuden voitti Kokkolan Tiikerit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    4. 4

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    5. 5

      Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

    6. 6

      Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

    7. 7

      ”Ei huvita enää” – isovanhemmat kertovat, miksi eivät halua hoitaa lastenlapsiaan

    8. 8

      Kuka on suosikkisi? Miss Suomi -finalistit seksiä tihkuvissa otoksissa – ulkomainen sivu nosti 5 kaunotarta ylitse muiden

    9. 9

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    10. 10

      Niinistö kommentoi Trumpin Pohjois-Korea-uhkausta New Yorkissa – ”Sieltäkin on hävitetty puheissa puoli maailmaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    6. 6

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    7. 7

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    8. 8

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    9. 9

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    10. 10

      Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    4. 4

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    5. 5

      Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

    6. Näytä lisää