Signe, Varma

Lentopallo

Tiikerit juhlii kultaa!

Julkaistu:

Lentopallo
Suomen kirkkain lentopallotähti Olli-Pekka Ojansivu villitsi täpötäyden Kokkolan jäähallin neljännessä SM-loppuottelussa.
Ojansivu teki mitä tahtoi. Hän huipensi iltansa päätöserän lopun syöttöputkeen.

Maajoukkuehakkuri tahditti Tiikerit vakuuttavaan 3-0 (25-18, 25-16, 26-24) -voittoon ja samalla Suomen mestaruuteen.

Loistovireen löytänyt kokkolalaisjoukkue vei finaalisarjan puhtaasti 4-0.

Matti Hietanen päätti kamppailun kolmannesta ottelupallosta torjumalla Eemeli Koukin.

Tommi Tiilikaisen luotsaama kokkolalaisjoukkue oli pudotuspeleissä täysin suvereeni. Se vyöryi mestariksi voitoin 11-0!

Tiikerit voitti toisen mestaruutensa. Ensimmäinen tuli kaksi vuotta sitten. Silloinkin finaalivastustajana oli Hurrikaani.

Tiikerit vei Hurrikaanin itseluottamuksen rippeetkin upealla kenttäpuolustuksella. Kotijoukkue noukki peliin hurjiakin pommeja.

Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko yritti herätellä joukkuetta passittamalla lupaavan Kasimir Vuorisen avaukseen latvialaisen Aivars Petrusevicsin tilalle. Hänestäkään ei ollut kurssin kääntäjäksi.

Maajoukkueeseen palaava Hurrikaani-libero Jesse Mäntylä teki takakentällä vahvaa työtä läpi pudotuspelien.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. 6

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    7. 7

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    8. 8

      14-vuotias tanssi Macarenaa keskellä katua Saudi-Arabiassa – poliisi pidätti säädyttömyyden vuoksi

    9. 9

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    6. 6

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    10. 10

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. Näytä lisää