Marko, Markus, Markku

Lentopallo

Valikko

Onko tässä Vuoden joukkue ja Vuoden valmentaja?

Lentopallo
Suomen lentopallomaajoukkueen vuosi 2014 oli kaikilla mittareilla mitattuna huikea.
Vuosi alkoi iloisesti, kun joukkue voitti tammikuussa MM-karsintaturnauksessa Slovakiassa kaikki kolme otteluaan ja selviytyi MM-kilpailuihin ensimmäisen kerran sitten vuoden 1982.

MM-kisapaikan varmistuttua Suomen joukkue tuuletti päävalmentaja Tuomas Sammelvuon johdolla antaumuksella. Sammelvuo sanoo, että se hetki oli siihen mennessä tunteikkain hänen koko lentopallourallaan.

– Pelaajaurani on niin lähellä, että pystyin yhtymään pelaajien riemuun. Siihen hetkeen kulminoitui hirveän paljon. Olen ollut maajoukkueen mukana 20 vuotta ja tiedän, miten paljon moni ihminen on tehnyt töitä MM-kisapaikan eteen. Siinä hetkessä, kun aivot ovat ihan tyhjänä, tulee parhaat tunteet. Ne ovat lopulta hyvin lyhyitä hetkiä, joiden vuoksi tätä hommaa tehdään, Sammelvuo sanoo.

Toukokuussa oli vuorossa EM-karsinta, jossa Suomi niinikään voitti kaikki kuusi otteluaan ja selvitti tyylikkäästi tiensä ensi syksynä Italiassa ja Bulgariassa käytäviin EM-kisoihin.

Kesän Maailmanliigassa ykkösprioriteetti oli valmistautuminen Puolan MM-karkeloihin. Maailman ympäri matkaamisen ohessa Suomi voitti kahdestatoista ottelustaan kuusi ja keräsi 16 pistettä. Tämä riitti liigassa jaettuun 16. sijaan.

MM-kisoissa Suomen sijoitus oli upeasti yhdeksäs. Maajoukkueen tavoitetaso ja kunnianhimo ovat niin korkealla, että tämä suomalaisittain poikkeuksellisen hyvä sijoituskaan ei täysin tyydyttänyt. Parannettavaakin nimittäin jäi.

Sammelvuo oli kisojen aikaan erittäin harmissaan erityisesti 0-3-tappiosta Brasilialle. Suomi vei ajoittain peliä maailman rankingykköstä vastaan ja sinivalkoisilla oli eräpallo 1. ja 3. erässä. Silti tulos oli tyly.

– Olin pelin jälkeen todella pettynyt. Se oli yksi turnauksen vaikeimmista paikoista. Veimme peliä, mutta ratkaisuhetkillä muutama perussuoritus oli meiltä heikko. Otti kupoliin ja raskaasti, Sammelvuo kertaa nyt.

– Pelasimme Brasiliaa vastaan turnauksen parasta peliämme. Hyökkäyksemme oli todella kovalla tasolla, teimme koko pelissä vain yhden hyökkäysvirheen. Mutta vastustaja vaan oli parempi. Olimme tuollaisessa tilanteessa yksinkertaisesti kokemattomampia kuin Brasilia. Nuo tilanteet on vain käytävä läpi ja opeteltava, jotta olisimme seuraavalla kerralla pikkuisen parempia, hän pohtii.

Lentopallomaajoukkue on varmasti yksi vahvimmista ehdokkaista, kun Suomen urheilugaalassa tammikuussa palkitaan Vuoden joukkue. Kampoihin voivat panna lähinnä Pikkuleijonat – joka voitti MM-kultaa samana iltana kun lentismiesten MM-kisapaikka varmistui – sekä loppusyksyllä jalkapallon Euroopan liigassa kaksi voittoa napannut HJK.

Sammelvuo taas on varmasti korkealla vuoden valmentajaa valittaessa. Ajatuskin valinnasta saa Pudasjärven Urheilijoiden kasvatin hämmentymään.

– En ole miettinyt koko asiaa. Se on aivan mahtavaa, että koko maajoukkue pelaajista taustavoimiin pääsee osallistumaan Urheilugaalaan puolisoineen. On mieletön juttu, että koko porukka pääsee olemaan paikalla suomalaisen urheilun juhlassa. Palkintoihin en osaa sanoa mitään. On varmasti monta valmentajaa, jotka ansaitsevat sen palkinnon, Sammelvuo sanoo.

Lentopallomaajoukkueen alkavan vuoden päätavoite on EM-kisoissa. Reilun vuoden päästä tammikuussa edessä on karsintaturnaus Rion 2016 olympialaisiin, joissa Sammelvuo haluaa joukkueen olevan kaikkien aikojen iskussaan.

– Olympiapaikka on järkyttävän kovan työn takana ja vaatii myös tuuria. Mutta kun tekee hulluna hommia kovalla intensiteetillä ja uskoo itseensä ja tekemiseensä, joskus sitä tuuriakin tuppaa olemaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    3. 3

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    4. 4

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    5. 5

      Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

    6. 6

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    7. 7

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    8. 8

      Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    4. 4

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    7. 7

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    10. 10

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    3. 3

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    4. 4

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    5. 5

      Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

    6. Näytä lisää