Leevi

Lentopallo

Suomi hyökkää Venäjän kimppuun tänään MM-kisoissa – vastustajan valmentaja sortui selittelyyn

Julkaistu:

Lentopallon MM
Lentismaajoukkueen vahvat MM-esitykset on pantu huolestuneina merkille Venäjän leirissä.
Suurin mestarisuosikki toi Wroclawin kansainväliseen mediatilaisuuteen vain päävalmentaja Andrei Voronkovin, kun kaikilla muilla joukkueilla oli mukana myös kapteeni virallisten ohjeiden mukaan.

Lisäksi Voronkov nosti esiin kolme loukkaantumisen takia puuttuvaa pelaajaa.

- Meidän iskukyky ei ole sataprosenttinen, koska Aleksei Verbov, Maksim Mihailov ja Jevgeni Sivozhelez puuttuvat täältä, Voronkov selitteli.

Suomea luotsaava Tuomas Sammelvuo ei olisi sortunut missään tilanteessa tämmöiseen selittelyyn.

- Kukin taaplaa tyylillään. Me keskitytään omiin hommiimme. Siitä olen kuitenkin varma, ettei Venäjä aliarvioi meitä tippaakaan. Voronkov pitää sitä huolen, Sammelvuo vakuutti.

Heillä on neljän vuoden yhteinen kokemus Kaliningradista ja Novosibirskista.

Suomen ottelut jatkolohko F:ssä (Yle TV2):

Keskiviikko 10.9.
17.40 Suomi - Venäjä

Torstai 11.9.
17.40 Suomi - Kanada

Lauantai 13.9.
17.40 Suomi - Kiina

Sunnuntai 14.9.
17.40 Suomi - Bulgaria

Lohkon alkutilanne (3 jatkoon):
Brasilia 9
Venäjä 8
Saksa 6
-----------
Kanada 5
Bulgaria 5
Suomi 2
Kuuba 1
Kiina 0

Jatkolohko E:

Toisessa jatkolohkossa pelaavat alkulohkojen A ja D neljä parasta maata, eli Puola, Serbia, Argentiina, Australia, Ranska, Iran, USA ja Italia.
  • MM-lentopallo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Turun keskustassa väkivaltatilanne – silminnäkijän mukaan kaksi uhria maassa

    2. 2

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    3. 3

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    4. 4

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    5. 5

      Viimeisillään raskaana oleva Salkkarit-kaunotar joutui piilottelemaan vauvavatsaansa kameroilta: ”Jonkun verran oli kommervenkkeja”

    6. 6

      Tesla-miljardööri Elon Muskin äiti saattaa olla upein näkemäsi nainen – tehnyt mallintöitä jo 50 vuotta

    7. 7

      Skimmausliigan katala suunnitelma Pirkanmaalla epäonnistui – Poliisi IS:lle: teot on organisoitu ulkomailta

    8. 8

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      HS: Asiantuntijoilta musertava arvio 1970–80-lukujen rivitaloista Suomessa – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    5. 5

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    8. 8

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    9. 9

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    10. 10

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Turun keskustassa väkivaltatilanne – silminnäkijän mukaan kaksi uhria maassa

    2. 2

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    3. 3

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    4. 4

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    5. 5

      Viimeisillään raskaana oleva Salkkarit-kaunotar joutui piilottelemaan vauvavatsaansa kameroilta: ”Jonkun verran oli kommervenkkeja”

    6. Näytä lisää