Lyydia, Lyyli

Lentopallo

Valikko

Nyt puhuu lentopalloselostaja Mikko Hannula: "Pato murtui ja sitten mentiin"

Rap-artisti Cheekin Sokka irti -biisillä leikiteltiin jo Putous-sarjassa. Ylen selostaja Mikko Hannula halusi laittaa paremmaksi, ja hän intoutui Suomen lentopallomiesten huimasta noususta niin, että Sokka irti taipui moneen uuteen muotoon.
- Nyt alkaa tapahtua. Rokka irti, sanoi Väinö Linna, kun kirjoitti Tuntematonta sotilasta, Hannula lohkaisi, kun Suomi kavensi neljännessä erässä pistetilanteeseen 15-17.

- Nokka irti, sanoi Obelix kiivetessään sfinksin kasvoille Asterixissa ja Kleopatrassa, Hannula sanoi, kun Suomi siirtyi 18-17-johtoon neljännessä erässä.

Voit lukea Hannulan lohkaisusta lisää täältä.

Hannulan mukaan hän ei ollut kirjoittanut lohkaisuja paperille valmiiksi, vaikka hän oli niitä joskus päässään miettinytkin.

- Putouksessa oli sukka ja tukka irti. Ne olivat semmoisia roiskaisuja. Mietin, että vain yhtä kirjainta vaihtamalla saisi monta synonyymisanaa. Mietin, voisiko sen tehdä vieläkin rimmaavammin ja sointuvammin (kuin Putouksessa). Ajattelin, että täsmennetään hieman lyriikkaa, Hannula kertoo Ilta-Sanomille.

Hänen mukaansa peli vei mennessään, minkä seurauksena sanalohkaisut tulivat kuin itsestään.

- Sitten kun tuntui, että homma alkoi kääntymään (kolmannessa erässä) ja Suomella oli sokka irti, ajattelin, ettei tulisi sitä samaa perusselostamista, mitä tämänkin turnauksen aikana saa varmasti vielä tehdä. Ajattelin, että kokeillaan nyt tämmöistä. Toiset tykkäävät, toiset eivät, Hannula kommentoi.

Hän ei osaa vielä sanoa, kuullaanko häneltä samantyyppistä selosta muissa Suomen peleissä.

- Jos Suomen nousua ei olisi tullut, ei olisi tullut tätäkään asiaa (sanaleikittelyä). Koska peli kääntyi ja oli sokka irti, niin sitten pato murtui ja sitten mentiin, Hannula kertoo.

Suomen lentopallomiehet nousivat urhoollisesti kahden erän tappioasemasta 3-2 erävoittoon hallitsevasta MM-hopeamitalistista Kuubasta MM-kisoissa Puolassa. Suomen urakka jatkuu keskiviikkona Etelä-Koreaa vastaan.

Voit kuunnella Hannulan kommentointia täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    2. 2

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    3. 3

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    6. 6

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Nikke Ankaran härskien puheiden kohteena oleva Petra iski tv:ssä takaisin – ”Rupes ärsyttää se ylimielisyys”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    2. 2

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    3. 3

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    6. Näytä lisää