Olli, Olavi

Lentopallo

Mestaruusliigan välierissä ei yllätysvoittajia

Julkaistu:

Puolustava mestari Kokkolan Tiikerit osoitti kovaa kevätkuntoa lentopallon miesten Mestaruusliigan välierien avauksessa.
Tiikerit voitti sunnuntaina 3-0 ja selvin eränumeroin viime kauden finaalivastustajansa Hurrikaani-Loimaan.

Loppuotteluun selviää neljällä voitolla, ja otteluparin seuraavat kamppailut pelataan Loimaalla alkuviikosta.

- Onnistuimme hyvin niissä asioissa, mihin panostimme, eli Vladimir Cedicin ja Aivars Petrusevicsin pysäyttämiseen. Lähdimme viemään ottelua alusta alkaen, ja kaikki sujui, sanoi Tiikerien valmentaja Tommi Tiilikainen.

Olli-Pekka Ojansivu teki Tiikereille 18 pistettä, ja hän muun muassa syötti neljä ässää. Romans Sauss teki 10 pistettä, keskitorjujat Joe Klein ja Antti Leppälä 9 pistettä mieheen.

Vieraiden parhaaksi nousi Sergei Jegorovin paikalle aloitukseen nostettu Jani Niskakangas, mutta saldo jäi 10 pisteeseen. Cedic teki vain 9 ja Petrusevics 4 pistettä.

Tiikerien ylivoimasta kertoo paljon se, että joukkue johti kaikkia eriä 21-15.
 
VaLePa voitti takerrellen

Vammalan Lentopallo joutui tiukille Pielaveden Sampoa vastaan, mutta voitti lopulta kotonaan Sastamalassa 3-2. Kotijoukkueen maajoukkuemiehet Olli Kunnari ja Mikko Oivanen tekivät 24 pistettä mieheen. Vierailta Enderwin Herrera ja Timo Leikas jäivät 20 pisteeseen, ja vielä huomattavasti heikommilla tehoilla kuin VaLePan pisterohmut.

- Pelissä oli vaikeita hetkiä, mutta voitimme, ja se oli pääasia, tiivisti VaLePan valmentaja Ugis Krastins.

Sammon valmentaja Jukka Tuovinen harmitteli etenkin jatkopalloilla (31-29) voitetun avauserän jälkeen johdon menetystä toisessa erässä sekä lukuisia syöttövirheitä.

- Emme ole tällä kaudella koskaan tehneet noin paljon syöttövirheitä. Etenkin toisessa erässä päästimme omilla virheillä kaverin mukaan peliin, Tuovinen sanoi.

Joka tapauksessa Sampo näytti, että VaLePan marssi kohti finaalia voi olla kivikkoisempi kuin etukäteen on arvioitu. Sammolla toimi varsinkin keskihyökkäys paremmin, ja myös torjuntapelissä se oli VaLePaa parempi.

Tiistaina ja keskiviikkona pelataan Pielavedellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

    2. 2

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    3. 3

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    4. 4

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    5. 5

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    6. 6

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    7. 7

      Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

    8. 8

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    9. 9

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    10. 10

      Kuvat kertovat kaiken Tommi Mäkisen ilosta – Toyotan suomalaiset kolmoisjohdossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    3. 3

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    10. 10

      Nämä asiat tiedetään Helsingin yliajotapauksesta, näitä selvitetään – Mitä epäilty kuski teki ennen keskustaan saapumista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

    2. 2

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    3. 3

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    4. 4

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    5. 5

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    6. Näytä lisää