Signe, Varma

Lentopallo

296 maaottelua riitti - lentopallolegenda lopetti maajoukkueessa

Julkaistu:

Lentopallomaajoukkueen kapteeni, yleispelaaja Tuomas Sammelvuo, 36, pelasi maajoukkueuransa viimeisen pelin sunnuntaina, kun
Suomi kohtasi maailmanliigan b-lohkon päätösottelussa Kanadan Tampereella.
Sammelvuo pelasi maajoukkueessa 296 kertaa. Hänen maajoukkuetaipaleensa alkoi 17. marraskuuta 1993, kun Suomi kohtasi Kroatian.

- Lopettamispäätöksen tein tällä viikolla, kun olin keskustellut ja sopinut asiasta päävalmentaja Daniel Castellanin kanssa.

- Nyt on hyvä aika lopettaa, kun emme päässeet olympiakisoihin ja syksyllä ovat edessä uudet karsinnat EM-kisoihin, Tuomas Sammelvuo
kertoi sunnuntaina.

Pettymykseen päättyneiden Turkin vuoden 2009 EM-kisojen jälkeen Sammelvuo ehti jo sopia silloisen päävalmentajan Mauro Berruton kanssa, että jää sivuun maajoukkueesta, mutta pyörsi päätöksensä.

- Tällä kertaa lopettamispäätös pitää, kapteeni lupasi.
 
Uralle on osunut niin hyviä kuin huonojakin hetkiä

- Yksi parhaista hetkistä oli, kun voitimme Belgian Wienissä ja pääsimme vuoden 1997 EM-kisoihin. Ja tietenkin Moskovan EM-lopputurnaus vuonna

2007 oli mahtava kokemus. Voitimme turnauksessa kovia maita kuten Bulgarian ja Puolan ja olimme yllättäen mitalipeleissä.

- Mustin hetki uralla oli samaisen Moskovan turnauksen 2-3-välierätappio Espanjalle. Vieläkin kaivertaa mieltä, kun emme päässeet turnauksessa finaaliin.

Suomi hävisi Moskovan EM-turnauksessa pronssiottelun 1-3 Serbialle ja sijoittui neljänneksi.

Sammelvuon mielestä Suomen pelaaminen maailmanliigassa on ollut suomalaisen lentopalloilun nousun taustalla.

- Maailmanliigan pelit ovat olleet paras paikka kehittää maajoukkueen peliä.

Maajoukkueen jättänyt kapteeni jatkaa tulevalla kaudella pelaajauraansa Venäjällä Novosibirskin joukkueessa.

- Pelaan Novosibirskin ykkösjoukkueessa Mestarien liigaa. Koska Venäjän pääsarjassa voi olla vain kaksi ulkomaalaista, niin pelaan seuran nuorempien pelaajien kanssa kakkosjoukkueessa Venäjän kakkossarjaa.

- Novosibirskilla on tulevalla kaudella kolme tai neljä ulkomaalaispelaajaa, Sammelvuo sanoi.

Hän aloittaa harjoitukset Novosibirskin kanssa jo 15. heinäkuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      190 matkaajaa luulivat pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    2. 2

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    3. 3

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin tuoreet kuvat loksauttivat leukoja – paljastava kuva takaapäin lumosi: ”Täydellinen vartalo”

    6. 6

      Demareilta suorat sanat Jussi Halla-aholle: ”Juuri tähän terrorismilla pyritään”

    7. 7

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    8. 8

      Kitaristilegenda Slash julkaisi suomalaisen Samyn, 22, kuvan – hämmentävät seuraukset: sekoitettiin traagisesti kuolleeseen megatähteen

    9. 9

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    10. 10

      Turun puukkoiskun pääepäilty opiskeli kristillisessä opistossa – todistus jäi saamatta poissaolojen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    8. 8

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      190 matkaajaa luulivat pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    2. 2

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    3. 3

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin tuoreet kuvat loksauttivat leukoja – paljastava kuva takaapäin lumosi: ”Täydellinen vartalo”

    6. Näytä lisää